sunnuntai 22. elokuuta 2010

Liepeellä lenkillä

Viikonloppu on sujunut rauhallisissa merkeissä kotiympyröissä. Roki-ressulla on ollut muutaman päivän ajan ripuli - ekaa kertaa tähän mennessä. Ihme sinällään, ettei aiemmin ole vatsan kanssa mitään ongelmia ollutkaan, kun pennulle on kuitenkin maistunut ihan kaikki, minkä irti saa... Täytyy nyt seurata tuota kakkatilannetta, toistaiseksi sisällä ei ole roiskunut, mutta ihan löysällä koira kyllä on.

Pentukurssin läksyjä on treenattu lenkkeilyn ja muun puuhailun ohessa. Hyvin esimerkiksi kontaktikävelyä voi ottaa, kun lenkillä tulee ihmisiä vastaan ja yritän pitää koiran kiinnittämättä huomiota muuhun kuin itseeni. Eteenistuminen sujuu nätisti, kuten myös luoksetulo. Rokilla on hyvä kyky rauhoittua ja keskittyä harjoitteluun kesken kovankin villikkokohtauksen. Kunhan vaan itse aina jaksaa, niin pienellä treenihetkellä voi rauhoittaa riehumisen. Tämän takia esmes eilen alettiin opetella kierimistemppua ja yllättävän hyvin Roki innostuikin siitä! Samoin maahanmenon Roki on nyt oivaltanut käskystä. Aiemminhan se ei ymmärtänyt hommaa ollenkaan, jos seisoin ja sanoin 'maahan', enkä näyttänyt kädellä lattiaa. Nyt homma alkoi rullaamaan, kun käskyn yhteydessä naputin jalalla lattiaa. Ja onnistuu nyt myös ilman naputusta.

Tänään käytiin Rokin kanssa Saviolla kasvattajan luona kylässä. Siellä Roki päästeli onnessaan pari tuntia pelloilla ja metsässä Vekin, Nitan ja Saran kanssa. Löysä vatsa tosin vaivasi menoa useaan kertaan. Roki hyppäsi omin päin muiden perässä laiturilta järveen! Tuli ihan yllärinä mulle, että uskaltaa sen tehdä :D. Kylläpä se alkaa jo teinipojalta venyneine kuonoineen ja pitkine kinttuineen näyttää. Ihan ei vielä isojen koirien kyydissä pysynyt, mutta ei mene montaa kuukautta enää.. Ja hienosti jaksoi pitkän reissun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti