Jäljellä

No nyt päästään pikkuhiljaa kesän rytmiin ja onpas tosi ihanaa jaksaa puuhata Rokin kanssa harrastushommia! Eilen käytiin jäljellä, Birgittaa teki meille pitkähkön ysitien varteen. Maasto oli samaa, jossa viime syksyn jälki meni ihan pipariksi... Ihan kehumaan ei eiliselläkään pääse, mutta lopputulos kuitenkin oli tyydyttävä. Eli löydettiin loppupalkalle ja nostettiin viisi keppiä kuudesta. Aikaa meni kuitenkin rutosti enemmän kuin olisi suotavaa.

Mulla on ihan hirveän paljon oppimista perässäkävelijänä olemisesta. Pyrin ihan liian herkästi ohjaamaan koiraa jäljellä ja hermostun tosi pian, jos näyttää siltä, että Roki on on hukannut jäljen. Mietin, pitäisikö jälki keskeyttää ja kun en halua sitä tehdä, alan ohjailemaan koiraa. Roki reagoi nyt jo omaan epävarmaan tilaansa jäljellä hakemalla tukea musta, mikä on ihan mun omaa syytä. Lisäksi se menee sijaistoiminnoille, kun hermostun ja muutun kärsimättömäksi. Käytännössä tämä tarkoittaa ruohon syömistä.

Eilen mulla oli summittaiset tiedot, mistä mihin jälki kulkee. Roki lähti janalta todella hyvin jäljelle ja otti myös ensimmäisen kulman varmasti. Ei edes liikaa ryysinyt alussa. Tosi harmi, ettei Birgitta ollut numeroinut keppejä, koska luultavasti me jäljestettiin pitkät pätkät takajälkeä. Ei alussa, mutta keskivaiheilla... Luultavasti Roki ajoi ekan kepin yli, mutta nosti sitten toisen. Sen jälkeen kadotettiin jälki, luultavasti maastossa oli aika paljon muitakin hajuja, Birgitan mukaan myös hirvenjälkeä aikalailla. Roki esimerkiksi kulki nenä maassa lähelle tietä ja bongasi sieltä jonkin random muovikassin.

Palasimme takaisin ja haravoitiin maastoa, josko Roki löytäisi jäljen uudestaan. Tässä vaiheessa sorruin ohjailuun todella paljon. Yht'äkkiä Roki onkin takaisin jäljellä ja nostaa kepin. Sen jälkeen jatketaan, mutta täysin vastakkaiseen suuntaan eli kohti aloituspaikkaa. Oletin, että sellaista mutkaa jäljentekijä ei ole tehnyt, mutta annoin Rokin jatkaa jonkin matkaa. Yllättäen se nostikin pätkältä kaksi keppiä, olettaisin, että nuo kolme olivat kepit 5, 4 ja 3 tuossa järjestyksessä. Pakotin sitten Rokin kääntymään takaisinpäin (huoh...) ja jollain ihme konstilla palattiin taas jäljelle, Roki nosti viimeisen kepin ja tämän läheltä löytyi loppupalkka eli narupallo. Aikaa meni luultavasti puolisen tuntia ja matkaa tuossa oli ehkä 300 metriä. Ei juhlimaan ihan pääse ja tosiaan eniten tökkii tuo oma törttöily. Ja mun "avuista" Rokille ei kyllä oikeasti ole mitään hyötyä, enhän tiedä kymmenenkään metrin jälkee, mistä olen tullut. Mun mielestä joka puu ja puska on samannäköinen.


Tässä vielä parit otokset maanantailta, kun palasimme kotia kohti paimennusreissulta. Pysähdyttiin Himoksella ja ulkoilutettiin koiria rinteen alla. Kuvissa Rokin lisäksi Piika ja Saran Lievestuoreelle jäänyt pentu Routa. Ja kuvista kiitän jälleen Karvosen Tiinaa!

Rokilla on suunnaton kiinnostus edelleenkin kaikista hormonipiikeistä huolimatta Saran persamukseen. Näkyi taas toissapäivänä lenkillä, kun käytiin Saviolla ja näkyy myös tässä kuvassa Himokselta...