lauantai 13. lokakuuta 2012

Tokokoe Varkaudessa

Tänään sitten toista kertaa tulessa Varkaudessa. Ja tulihan se ALO1 nyt! Tavoite täyttyi hienosti, kun saatiin jokaisesta liikkeestä pisteitä, yhteensä 162,5. Virheitä riitti kyllä kaikkiin liikkeisiin, mutta mitä pienistä. Tuomarina oli Katja Rautiainen, vaikutti kohtalaisen tiukalta pisteissään, mutta muuten mukava ja perusteli pisteet oikeudenmukaisesti. Olimme kuudensia viimeisellä ykköstuloksella. Yksi 12 koirakosta hylättiin.

Matkasin Varkauteen itsekseni, mikä varmaan oli ihan hyvä ratkaisu, ei tullut ääneen panikoitua kenenkään kanssa. Oltiin puoli tuntia ennen koetta paikalla. Ilmoittautumisen jälkeen kävelytin Rokia vartin lähiympäristössä, kokeiltiin kaikki liikkeet lenkkeilyn seassa. Koira tuntui oikein hyvältä eikä mitenkään levottomalta, päin vastoin suhtautui aika nätisti muihin koiriin. Saimme vuoronumeroksi ykkösen. Alusta lähtien tuntui, että ensimmäinen suoritusvuoro sopii meille hyvin. Alokkaassa oli 12 koirakkoa ja paikkamakuu otettiin kolmessa erässä. Alkupuhuttelussa Roki paukutti taas ja provosi ja provosoitui tuijottelusta. Tosin tähän hetkeen mahtui myös hyviä pätkiä, jolloin Roki oikeasti rauhoittui. Silittely auttoi ja olin kyykkysilläni koiran vieressä.

Kun sitten menimme yksilövuorolle, otin Rokin aika viime hetkellä autosta, leikitin saalisleikkiä patukalla, jotta intoa löytyisi ja sitten halliin. Sain vielä kätevästi nakattua patukan pois käsistä hallin ulkopuolelle Rokin huomaamatta, kun Rokilla oli niin kova veto halliin sisälle.

Tässä pisteet (suluissa kertoimen kanssa) ja kuvaus suorituksesta.

Luoksepäästävyys: 9 (9)
Roki täpisi kohti tuomaria ja lopulta hyppäsi vastaan. On kuulemma iloinen, mutta saisi pysyä vähän rauhallisemmin.

Paikkamakuu: 9 (27)
Meni vinoon maahan. Ei johtunut perusasennosta vaan naapurina olleesta suursnautserinartusta, jonka kanssa oli aluksi vähän pöhissyt. Piti sitten tsekata naapuria varmuuden vuoksi ilmeisesti. Samalla pää kääntyi enemmän ovelle päin ja Roki vähän katseli sinne. Kuitenkin leuka pysyi maassa koko makuun ajan.

Seuraaminen kytkettynä: 8 (16)
Paljon parempi kuin Keuruulla, mutta edelleen vire vähän alamaissa, mikä näkyi kontaktin puutteellisuutena. Reagoi kuitenkin hyvin käännöksiin ja istui pysähdykset. Parani hieman loppua kohti kontaktin osalta.

Seuraaminen vapaana: 8 (32)
Alkoi edellistä paremmin, jotenkin hihnan laittaminen taskuun viritti koiraa (vähän niin kuin lelu taskussa, leikittiinkin hihnalla ennen koetta). Kontakti oli parempaa. Ekan pysähdyksen hetkellä joku avasi hallin oven ja Rokin pää kääntyi. Ei meinannut lähteä mun matkaan ja jouduin polkaisemaan kunnolla jalkaa astuessani. Tästä sitten sakotusta, mutta muuten tosiaan parempi seuraaminen.

Liikkeestä maahanmeno: 6 (12)
Laiska seuraaminen ja vielä laiskempi maahanmeno. Toistin käskyn ja Roki meni maahan lopulta. Pisteet tätä myötä.

Luoksetulo: 9,5 (28,5)
Oikein kiva, parempi kuin Keuruulla. Vähennys pikkuisen vinosta perusasennosta. Eteenistuminen kelpasi tällä kertaa minulle, mutta vauhtia vieläkin saisi riittää loppuun asti enemmän.

Liikkeestä seisominen: 8 (16)
Onneksi tämä liike on tullut takaisin! Jes! Vähennykset laiskasta stopista. Mielestäni kuitenkin tämä liike oli kutakuinkin sitä tasoa, mihin me nyt parhaimmillaan pystytään. Eli nyt pikkuhiljaa tehtävä töitä terävämmän stopin kanssa.

Hyppy: 7 (14)
Tyhmää, että meidän läpihuutoliike meni vähän pieleen. Este oli normaalia vähän korkeampi. Roki lähti vinosta peruasennosta, koska en pistänyt sitä suoraan, vaikka hyvin olisin voinut. Jalat osuivat esteeseen (lähetys varmaan liian läheltä, mutta otan aina varmanpäälle, koska Roki haukkuu niin herkästi, jos vauhtia on yhtään). Stoppi hyvä, mutta taas joku avasi hallin oven ja Roki kääntyi sinnepäin, kun menin viereen. Eli seiska.

Yleisvaikutelma: 8 (8)
Varmaan juuri se, mitä oltiinkin. Ihan iloista yhteistyötä ja kannustusta, mutta vähän innokkuutta koiralta kaivataan lisää.

Yhteensä 162,5, 1. tulos.


Nyt tiedän hyvin, minkä asioiden kanssa jatkossa tehdään töitä. Vireen tietysti ja häiriön edelleen, mutta myös täytyy tuo maahanmeno ottaa tarkemmin työn alle. Nyt on keskitytty niin paljon tuon stopin kuntoonsaamiseen, että maahanmeno on jäänyt vähän hunningolle. Tästä on nyt vielä parempi jatkaa ja seuraava koe onkin jälleen taas kiikarissa!

3 kommenttia: