Pitkät, pimeät syysillat ja pitkiksi venyvät työpäivät... Ja jälleen on koira liian vähällä huomiolla. Huono omatunto kyllä vaivaa, muka otan jotain treenitavotteita ja mitään ei meinata jaksaa tehdä. Eilen iltana oli hirmu kivaa lähteä lenkkeilemään Annen ja Ainon kanssa ja pimeän illan pimeät lenkkipolut olivat sen verran tyhjiä kanssalenkkeilijöistä, että Roki ja Aino pääsivät juoksemaan vähän enemmän. Taas kelpasi katsella, kuinka hyvin junnujen leikki sopii yksiin, oli se sitten hurjaa juoksemista, mattopainia tai pystypainia. Jotenkin Roki on myös hyväksynyt Ainon leikkikaveriksi eikä yritä jäpittää typsyä jatkuvasti, välillä ihan varovasti vaan liehitellen :D. Huvikseen naureskeltiin ja leikiteltiin ajatuksella Rokin ja Ainon lapsista - joo, olisi ne mustavalkoisia ja näyttelylinjaisen isoturkkisia, mutta aika karseita varmaan sekä luonteen ja pahimmillaan myös ulkomuodon puolesta. Liian jykeviä ja massiivisia rakenteeltaan, ja luppakorvia korkealla hännällä.
Torstaina pääsin lähtemään töistä jo puolilta päivin ja piiiiitkästä aikaa päästiin valoisalla metsään. Tein myös pitkän tauon jälkeen Rokille jäljen, kuusi keppiä ja ehkä pari-kolmesataa metriä. Helppo sammalpohjainen maasto, yksi suorakulma (kulmassa keppi) ja loivempaa mutkaa ja kulmaa. Jälki vanheni vajaan tunnin. Roki haahuili vähän alussa, vaikka löysi kyllä jäljen janalta hyvin ja valitsi oikean suunnan. Myös puolivälissä jälkeä oli pitempi hetki "eksyksissä". Mutta koiraan luottaen voin uskoa, että se löytää jäljelle takaisin. Muistaakseni kolme keppiä nousi hyvin, selkeästi ilmaisi löytäneensä kepin ja kutsulla toi käteen. Eka keppi jäi huomaamatta, laitoin sen aika lähelle janaa ja luultavasti kuitenkin Roki oikaisee janalta jäljelle aika reippaasti, bongaa siis jäljen jo ennen kuin se ylittää janan ja kenties tästä syystä myös missaa kepin.
Suorakulmassa oli keppi. Roki ehkä oikaisi snadisti tuonkin kulman, sillä ei siis ollut mitään epäilystä siitä, mihin jälki kulmasta jatkuu, mutta koske se ei ottanut kulmaa tarkasti, jäi keppikin huomaamatta. Kehotuksesta palasi ja nosti kepin. Samoin kävi viimeisellä kepillä. Usein lopussa Roki ajaa kepistä kauheaa kyytiä ohi. Aika jännä, koska olen yleensä tallannut viimeisen kepin paikkaa vähän enemmän, viipynyt siinä pitempään ja pyrkinyt lähtemään siitä pois isoilla harppauksilla. Kaiken kaikkiaan ihan kivasti meni, jäljestysvauhti oli hyvä ja Rokilla välittömästi tieto siitä, mitä ollaan tekemässä.
Sillä välin, kun jälki vanheni, päätin aloittaa esine-etsinnän treenit. Lukaisin Suomen palveluskoirayhdistyksestä tilaamaani esine-etsinnän harjoitusopasta. Pari ensimmäistä alkuvaihetta meillä oli jo valmiiksi hallussa, nimittäin koiran kiinnostus erilaisiin esineisiin ja niiden tuominen käteen käskystä. Nou probleemo, Roki tosiaan ottaa millaisen esineen tahansa suuhun ja kanniskelee. Siirryimme suoraan siis seuraavaan vaiheeseen. Torstaina ei metsässä tuullut yhtään, joten en vaivautunut miettimään tuuliasiaa. Tehtiin harjoitukset suoraan vaan metsään, mutta valitsin sellaista tasaista ja helppoa kangasmaastoa, jossa on hyvä näkyvyys.
Tehtiin neljä toistoa ja ai että oli kivaa! Merkitsin lähetyspaikan, josta kävimme Rokin kanssa yhdessä viemässä esineen parinkymmenen metrin päähän (viimeisellä kerralla oli varmaan se 50 metriä matkaa esineelle). Palasimme lähetyspaikalle takaisin myös laajasti kiertäen, jottei esineelle kulkisi suoraa jälkeä. Esine oli rokille rakas täytteetön hillerinretku (se on nimetty Hilleriksi, elukka on tunnistamatonta laatua). Annoin Rokin vähän leikkiä esineellä sitä jätettäessä ja hoin 'esine'-sanaa. Lähetyksessä vihje oli 'etsi esine' ja varsinainen käsky 'eteen'. Roki ampaisi luvan saatuaan riemuvauhdilla liikkeelle ja nouti jokaisella yrittämällä varmasti hillerin. Ja hirmu kovaa ja iloisesti tuli takaisin hilleri suussa! Ekalla parilla kerralla Roki meni vähän mutkan kautta esineelle, muttei missään tapauksessa siis meidän jälkiä pitkin. Pari viimeistä Roki haki aivan suoraan, tosin vauhti vei vähän esineestä ohi, mutta korjaus nopeasti ja esine löytyi varmasti.
Luovutus on vielä vähän hakusessa, Roki nimittäin sylkäisee esineen jalkoihin. Mutta vaadin sitä käteen, enkä palkkaa muusta. Tuo uskoakseni korjaantuu nopeasti, enkä pidä sitä ongelmana.
Olin aika skeptinen koko esine-etsinnän suhteen, koska Rokilla on erinomainen taipumus hukata rakkaita leluja ja palloja sun muita metsään. Jos sille heitetään lelua, se ennakoi ihan järkysti eikä vaivaudu katsomaan, mihin suuntaan lelu lähtee. Usein lelu menee hukkaan, ja Rokin etsiminen on ihan hakuammuntaa ja järjetöntä touhua. Tämän esineruututreenin kannalta ei varmaan ole ollut kovin hyödyllistä yllyttää koiraa tuohon silmittömään etsimiseen... :D Mutta onhan se koomista, että kun Rokia käskee etsimään, se sattaa vetää viisi minuuttia siksakkia metsässä kauhean tohkeissaan, mutta ilman tuloksia. En ole ihan varma, yrittääkö se edes etsiä mitään vai onko siitä vaan kivaa olla kauhean touhukas? Ja ollaanhan me vähän kusetettu Rokia, kun se aloittaa etsimisen myös, mikäli mitään ei ole edes hukkunut, jos sitä vähän yllyttää...
Tuli taas tuolla metsässä niin sellainen fiilis, että nämä harrastukset kyllä sopivat meille. Touhu on niin iloista ja riemukasta, metsässä on hyvä olla ja treeni ei ole ihan niin pilkunviilausta kuin esimerkiksi tokokentällä. Oikein sellaista hyvänmielen hommaa. Kunhan tässä on ehditty kaikkea vähän kokeilla ja kokemusta hankkia, luulen, että kyllä tuo pk-puoli on se meidän juttu.
Mistä mieleen, että ei edes huvittanut heti kirjoittaa blogiin viime maanantain tokon yksityistreeneistä. Todettiin siellä aika alkuunsa jo, että olen ensikertalainen niin koiranomistajana kuin harrastuskoiran ohjaajanakin. Sain kyllä tosi hyödyllisiä neuvoja ja vaihtoehtoja seuraamisen harjoitteluun ja toteutukseen. Kontaktin puute on yllättäen ongelmana ja lähden kyllä sitä nyt ihan uudella meiningillä hakemaan alusta uudelleen. Eli palataan taas perusasentoon ja liikkeellelähtöihin. Tuire ehdotti, että kontakti koiralla oikean käden suuntaan, ja saimmekin aika kivannäköistä seuraamista aikaiseksi. Mutta itse kyllä tykkäisin enemän, että Rokin katse olisi mun kasvoissa ja siihen kyllä pyrinkin.
Liikkeestä maahanmeno kökki taas, mutta kotona pari päivää myöhemmin toimi kuin nakutettu. Kyllä se tulee, jos jaksan treenata. Roki vedättää mua tuossa liikkeessä. Luoksetulosta tehtiin myös muutama toisto, jotka olivatkin yllättävän hyviä ja eteenistuminen tiivistynyt aika passeliksi.
Taidetaan kyllä loppukoe tehdä möllinä, en uskalla seuraamisesta jättää palkkaa pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti