torstai 26. huhtikuuta 2012

Koiranpäivän mätsäri Muuramessa

Tiistaina vietettiin Nooran ja Rokin kanssa alkuilta koiranpäivän kunniaksi mätsärissä Muuramessa. Tuurillamme ilma viileni illaksi ja juuri kun pääsimme pelipaikalle, alkoi sataa. Siinä sitten vierähti kaksi ja puoli tuntia sateessa ja kaikkea muuta kuin sään mukaan pukeutuneena. Rokiahan märkä ei häiritse ja koska mätsärissä ulkomuoto ei ole niin justiinsa, niin homma toimi ihan hyvin. Pikkuisen meinaa kyllä ärsyttää, ettei Roki edelleenkään kykene rauhoittumaan muiden koirien keskellä. Se haukkui koko ajan. Ympäröivät ihmiset loivat katseita, kun koira räkytti ja loivat myös katseita, kun yritin sitä hiljentää. Paras konsti olisi vain antaa sen haukkua aikansa, jonka jälkeen se rauhoittuu katselemaan ympärilleen. Mutta joka komennosta tai silmäyksestä koiran suuntaan se aloittaa uudestaan. Hankalahko tilanne siis. Lisäksi huomiotta jättäminen on sikälikin hankalaa, että haukkuessa Roki innostuu ja tempoo myös kaverien tai vihamiesten suuntaan. Todettiin kyllä Nooran kanssa, että häkki on näyttelyreissujen pelastus ja hermolepo ihmisille.

Itse kehässä meni jälleen hienosti. Siellä Roki on hommissa ja unohtaa tylsyyshaukkumisen. Roki otti punaisen nauhan tutun partistytön saadessa sinisen. Punaisten kehässä oli koiria lähemmäs 20 ja Roki ja Noora käteltiin kehästä noin puolessa välissä. Hyvä mieli jäi, pari teki työt mainiosti, Noora oivalsi uusia juttuja seisotuksesta ja Roksu nautiskeli vielä palkinnoksi saamansa purutikun. Kaiken kaikkiaan siis onnistunut keikka, vaikkakin kylmä ja märkä.

Pientä huolta on tällä hetkellä mahdollisista pissivaivoista Rokilla. Välillä pissaaminen vaikuttaa tosi hankalalta, tulee hissukseen ja ruikkimalla. Myös jotain vaaleaa hyhmää pippelin päässä on ollut havaittavissa. Tuolla voisi olla yhtymäkohtia tosi kovaan pissahätään ja toisaalta toisten koirien seurassa aiheutuvaan yli-innostukseen. Toisaalta taas eturauhasvaivat esim. tulehdus on myös käynyt mielessä. Täytyy nyt Betadine-liuoksella huuhdella joku päivä privaattialueita, jos oireet vaikka häviäisivät putsaamisen myötä.

Toinen keväinen riesa ilmeni ensimmäistä kertaa eilisillan Vaajakoski-lenkin jäljiltä. Punkkihan siellä tyytyväisenä oli illalla kaivautumassa rintakarvojen joukkoon Rokilla. Tulipahan sitten jo kesän ensimmäinen punkkipantakin hankittua.

Huomenna juhlitaan Rokin 2-vuotissynttäreitä! Koiramaista kakkua on luvassa ja lahjojakin hankittu! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti