lauantai 10. marraskuuta 2012

Koira & kakku

Voisikohan otsikossa mainitut yhdistää samaan blogiin? No, ainakin tässä postauksessa. Onhan täällä aiemminkin jo ollut kuva Rokista ja synttärikakusta. En ole ylipäätään mikään kovin innokas kokkaaja ja mieluiten laitan yksinkertaisia ruokia, joita saa tehtyä paljon kerrallaan. Usein siis laatikkoruokia uunissa. Sen sijaan olen enemmän ollut aina innostunut leipomisesta ja erityisesti sokerisellaisesta. Ei siis niinkään pullan tai sämpylän pyörittelyä, vaan kakkuja, torttuja ja piirakoita. Nyt tuli sitten toimeksianto kummitytöltä, tänään 3 vee.

Kummityttö Iida ja Roki osaavat leikkiä toistensa kanssa, kuvat ehkä syyslomalta.


Iidalle tosin ei kelvannut maksalaatikkokakku, vaan hän siis toivoi synttäreilleen Hello Kitty-kakkua, joka onnistui ensikertalaiselta tyydyttävästi. En ole koskaan ennen kuorruttanut täytekakkua sokerimassalla, aina olen tehnyt kermakakkuja. Nyt siis kakun päällä sokerimassa sekä kakkukuva. Jänskätti! Vastoinkäymisiä ei juuri tullut, kakku menee tarjolle noin kolme tuntia valmistumisen jälkeen, joten vielä on olemassa pieni mahdollisuus, että nesteet herahtaa ulos kakusta ja se on vetinen.

Tadaa! Koristelussa on vielä vähän varaa petrata... Ehkä vähän kermavaahtoa alareunaan, joka on epätasainen?

Muutenkin ihanaa marraskuisessa viikonlopussa on, että pääsee lenkkeilemään valoisalla. Tunti Aittovuoren poluilla pitkästä aikaa! On pikkupakkanen ja lunta hiukan maassa, oikein mainio lenkkeilykeli. Harmi vaan, että eilisen pilvetön taivas ja aurinkoinen pakkanen missattiin lenkkeilyn kannalta työpaikan uumenissa.

Viikonloppuaamuun kuuluu aina lehden haku postilaatikoilta talon päädystä yhdessä Rokin kanssa. Koulutus on hiukan vielä kesken, mutta ehkä Roki jonain päivänä hakee sen itsenäisesti? :D Tällä hetkellä homma toimii niin, että yhdessä mennään laatikolle, Roki käy pissalla, kun tongin lehteä. Lehti kaksin kerroin ja Rokille suuhun. Kesän vepevientiharjoitukset jatkuvat siis edelleen ja Roki osaa kantaa lehden "vie"-käskyllä ovelle. Roki on tehtävästään innoissaan ja koikkaloikkaa ovelle asti edeltä. Siellä se luovuttaa lehden käteen. Joskus on kokeiltu, että Roki toisi lehden sisälle asti siellä olevalle ihmiselle, mutta usein vielä Roki sylkäisee tässä tapauksessa lehden kynnykselle.

Tänä aamuna pihassa oli kissa. Miten sinun koirasi toimisi?

Roki havaitsi kissan, lähti perään (kissa saa Rokin aivan hypnoottiseen tilaan, Roki rakastaa kissoja ja tekisi kaikki osaamansa temput, jos kissa osaisi käskeä). Kutsusta poika jätti jahtaamisen muutaman metrin jälkeen ja hirmu hienosti suoritti lehdenhakutehtävän vain vähän kissan suuntaan vilkuillen. Olen kyllä aikalailla tyytyväinen siitä, miten luotettava Rokista on kaikissa tilanteissa tullut.

Nyt sitten kakun kera synttäreille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti