perjantai 1. lokakuuta 2010

Syksyä..

Roksun kulmurit lähti! Ei tarvittu hammaslääkäriä. Jännän erilailla ne kuitenkin irtosivat kuin muut hampaat, eivät heiluneet juuri ollenkaan, vaan olivatkin sitten jo saman tien irti.

Syysväsymys vaivaa jo tosi pahasti, ja illat menee koomaillessa. On vaan hyvä, että ulos on Rokin kanssa lähdettävä, tuleepahan edes vähän liikuttua ja ulkoiltua. Muuten ei kyllä tavalliseen tapaan ole tullut urheiltua yhtään. Kyllä kai se pitkä työmatkakin nyt itseltä alkaa vaatia veroaan. Välillä vaan meinaa sitten iltaisin ottaa päähän, kun Rokilla virtaa olisi ihan järkyttävät määrät ja ralli sisällä on melkoinen. Itse haluaisi vaan rötväillä sohvalla, mutta koira pomppii ylös-alas. Ja sitä huomionkipeyden määrää. Mitenkään ei voi leikkiä itsekseen, vaan joka ikinen hetki pitää kulkea perässä, tehdä kaikkea yhdessä, tunkea nenä joka paikkaan ja yrittää myös kirjoittaa blogia yhdessä.

Pari seuraavaa viikkoa voikin olla vähän tiukemmat vielä, Ville lähtee Saksaan koulureissulle. Olen sitten Rokin kanssa kaksin ja parille illalle pitää varmaan hommata Rokille hoitopaikka, kun menee töissä myöhään. Sitten kun niistä viikoista selviää, onkin syysloma! Sitä odotellessa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti