sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joulu tulossa

Kamalaa, kun meinaa nämä päivitykset nyt laahata. Joo, kiire on töiden kanssa edelleen. Onneksi nyt viikonloppuna ehdittiin kuusenhakureissulle Luhankaan! Oli mukavaa käydä vähän sukuloimassa ja Roki viihtyi hankien keskellä. Paistettiin mökillä makkaratkin ja koira luonnollisesti sai osansa. Kuusikin löytyi vihdoin matkaan. Joulua vietettäneen minun porukoilla ja joulunpyhinä sitten mennään Suolahteen. Loppiaisena Roki menee hoitoon vanhemmilleni, meillä on luvassa silloin häiden juhlintaa, silloinkin Suolahdessa.

Lunta on tällä hetkellä reilusti ja kaikki sellaista höttöistä puuterilunta. Rokin kannalta sikäli ikävää, että lumi paakkuuntuu todella helposti anturoiden väliin. Ei viime talvena niin käynyt jokaisella lenkillä, nyt ilmeiseti lumen laadun takia riesa on jatkuva. Turkki onneksi on kasvanut hyvin ilmojen kylmenemisen myötä ja koira pärjää pakkasta vastaan.

Ensi viikolla on vielä viimeinen uintivuoro ennen joulua. Varmaankin tuota joka toisen viikon tahtia jatketaan myös joulun jälkeen. Jos sitä jaksaisi joulun jälkeen myös tokorintamalla taas aktivoitua. Treenejäkin löytyisi ihan kavereiden kanssa, kun Jyvässeudun bortsuomistajatkin ovat innostuneet varaamaan oman hallitreenivuoron kerta viikkoon.

Roki ja Rokin rakas lussutusviltti. Ainoa olemassaoleva esine ihan pikkupentuajoilta. Pikkuisen on (ajan)hammas vilttiä syönyt, mutta noin suunnilleen yhtenä kappaleena se edelleen on. Tämän kanssa Roki siis rauhoittaa itsensä iltaisin unille, yhtäjaksoinen peitonimeskely telkkarin edessä voi kestää puolikin tuntia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti