maanantai 19. syyskuuta 2011

Toko-porsas

Merkit viittaavat siihen, ettei meillä olekaan kasvamassa toko-koira vaan toko-porsas. Porsastelu ilmenee tonkimisena, nuuhkuttamisena, röhkimisenä, vinkumisena ja sikailuna.

Päätin nyt sitten pitkän pähkäilyn jälkeen lähteä tokokurssille pitkästä aikaa. Taitavilla Tassuilla mennään taas kymmenen kerran pätkä. Oli kyllä aika rankka setti koiralle tuo eka treeni, paikalla jotain 12 koirakkoa ja hirveän paljon odottamista. Ja odottaminen piti suorittaa nätisti peruasennossa... No, tämä oli lähinnä häiriöharjoitus, jatkossa treenataan pienemmissä tasoryhmissä. Meidän alokasluokkaan tähtäävään sakkiin tuli viisi koiraa.

Olenkin vähän kysymysmerkkinä: ? Pitäisikö antaa koiran vaan katsella, vinkua, repiä sinne tänne ja ignorata sen touhut ja odottaa, että se rauhoittuu? Siis silloin kun ei ole meidän vuoro. Vai pitäisikö sitä koko ajan rauhoitella, keksiä tekemistä, työntää nakkia turpiiniin? Kumpikaan ei jotenkin tunnu hyvältä idealta. Miksi Roki ei vain voi rauhoittua vaikka makoilemaan ja kattelemaan? Niinhän muidenkin koirat tekee. Mutta ei, Rokilla pitää olla kierrokset neljässä tonnissa koko ajan.

Intoa kyllä oli ja oikein kivaa virettä. Silloin kun siis tapahtui jotain. Perusasentoa Roki hakee ihan liekeissä. Seuraaminen meni vähän niin ja näin, kontaktit karkaili, vaikka imutinkin. Hajut hallin pohjassa kiinnosti. Toiset koirat ei niinkään. Tällä kertaa liikkeestä seisominen oli ihan takuuvarma, maahanmeno taas oli ihan inhaa. Rokia ei huvittanut liikkeestä mennä maahan, ellen kyykistynyt mukana. Ihme homma, tämähän oli ihan tykki liike aiemmin.

Joo, perusasennossa odottelu oli aika tuskaa. Paikkaistuminen sen sijaan oli ihan jännä harjoitus. Koirat ringissä istumassa ja omistajat siirtyivät keskelle. Sitten vaihdoimme paikkaa eri koirien eteen. Roki pönötti tosi hienosti. Odotti kyllä pienintäkin merkkiä, että milloin saa liikkua, mutta ei lähtenyt vaan istui.

Paikkamakuutreeni meni kyllä yllättävän hyvin. Minuutin jaksoi pysyä kohtalaisen nätisti paikallaan (ei ainakaan noussut, vähän vaihtoi vaihtoi kylkeä ja katseli). Olin noin viiden metrin päässä ja yritin olla rennosti... Jatkoimme paikkamakuuharjoituksia sitten niin, että omistajat tekivät kaikennäköistä koiran edessä. Roki kesti oikein hyvin pään raapimisen, käsien pyörittelyn ja kyykkyyn menon, mutta hyppääminen ilmaan oli sille liikaa :D. Saatoin kyllä sen arvata, ollaanko ehkä joskus lenkkipolulla spurtiteltu koiraa pomppimalla... Se innostuu ihan kamalasti siitä..

Luoksetulo oli ihan nappi. Pysyi hyvin istumassa ja tuli riemuisasti laukalla eteen istumaan.

Kyllä se vaan on niin, että Rokin juttuja ovat nuo vauhdikkaat ja hauskat puuhailut, mutta odottaminen on ihan hanurista.


Illan päätti vielä Villen tekemä jälki. Kulmat oiottiin ihan sutjakkaasti ilmeisesti ilmavainulla pää pystyssä, oli kuulemma merkattukin nauhalla kulmat, mutta jäi multa kyllä näkemättä. Sen sijaan keppejä nousi neljästä kolme, joten kai me aika iso osa sitten kuljettiin jäljelläkin. Ja loppupurkki löytyi.

Ne kepit siis nousee!!!! JEEE! :D

1 kommentti:

  1. Saako sinne kurssille ottaa kongin tms aktivointilelun mukaan? Itseltä meni myös hermot viime toko-kurssilla, kun eihän Marneus siellä jaksanut opettajan puheiden aikana istua ja möllöttää.. laitoin kongin eteen niin herra mutusteli sitä tyytyväisenä liikkeiden välissä.

    VastaaPoista