maanantai 6. joulukuuta 2010

Hyvää itsenäisyyspäivää!



Kyllä alkaa loman tarve olla jo suunnaton, työt vie totaalisesti mehut eikä työkuviot meinaa mielestä rauhoittua öisinkään saati iltaisin ja viikonloppuisin. Nyt kuitenkin onneksi vähän pitempi viikonloppu, kun itsenäisyyspäivä sitä maanantailla venyttää.

Rokin kanssa käytiin viime viikolla taas tokoilemassa. Tällä viikolla ollaan erityisesti treenattu perusasennosta maahanmenoa ja koiran jättöä "jojottelua" siitä. On nyt alkanut täällä kotona onnistumaan. Noutokapula on jännä ja Roki hokasi heti sen ottamisen ja luovuttamisen. Tosin ei suostu pitämään sitä. Roki myös alkaa pian leikkimään kapulalla, jos sen antaa liian pitkäksi aikaa.

Iso onnistuminen! Namipelit ovat alkaneet antaa hedelmää ja Roki menee seuraamisesta maahan käskyllä! Ei tarvitse käsiohjausta. Toki vielä pysähdyn samalla, mutta enivei, aiemmin ei tajunnut kerta kaikkiaan ollenkaan. Ei me olla sitä edes vielä kursseilla tehty eli onnistuu tällä hetkellä olohuoneolosuhteissa ilman häiriötä.

Koira naatiskelee koko talven nyt hirvenluilla. Iskän hirviporukassa ei juuri ole koiraihmisiä ja iskä onkin varannut luut itselleen, Roopea ja Rokia varten. Meidän pienen kaappipakastimen lisäksi luita on H:lla ja porukat ostivat nyt pelkästään luita varten (tällä hetkellä) toisen arkkupakastimen autotalliin :D.

Lauantaina lenkkeiltiin taas pikku-kelpie Riehan kanssa. Mukana oli myös porokoira Viima. Pyörittiin tuolla Aittovuoressa (allekirjoittaneen suuntavaisto petti jälleen kerran, ihan vähän vaan) ja koirien meininki oli iloista. Viima on 4-vuotias narttu, jonka mielestä Roki oli oikein söpö nuori mies (jota vähän piti tosin alistaa). Riehan kanssa taas ralli oli entisenlaista! Riikka otti myös kuvia, niitä näkyvillä Tuiken, Viiman ja Riehan blogissa (linkki oikeassa reunassa).

Haukanniemessä lenkkeiltiin taas viikko sitten. Matkassa Minja, Nastja ja Hanna, joista viimeisellä kamera myös matkassa (otti kaikki tämän postauksen kuvat):



Rokin kanssa reenataan luoksetuloa. Tottelevaisesti Ämmä ja Ännä paikalla, Ärrä ei uskaltanut.




Kiipesi suostuttelun jälkeen myös kivelle poseeraamaan


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti