Karhunkierroksella koiran kanssa

Tässäpä kooste kuluneen viikon reissusta Kuusamossa Karhunkierroksella. Kaiken kaikkiaan todella onnistunut vaelluskeikka, säät suosivat erinomaisesti ja suunnitelmat menivät putkeen. Itsellä oli pientä riesaa jaloista, vaikka kengät olivatkin jo sisäänajetut vuoden lenkkeilyllä, tuotti taakka selässä pientä kipuilua varpaisiin. Mulla tuli rakot pikkuvarpaiden pohjiin ja isovarpaita särki todella paljon päivien viimeisten kävelypätkien aikana ja hetki kenkien poisottamisen jälkeen jomotus oli kaamea. Mutta ei kai totuttamiseen ole muuta mahdollisuutta kuin lenkkeillä 15 kiloa selässä pitkiä lenkkejä säännöllisesti - saattaa jäädä väliin.

Karhunkierroksen summittainen kartta ja muuta tietoa reitistä löytyy täältä: Karhunkierros - luontoon.fi

Sunnuntai

Aamupäivällä pakattiin rinkat, muut releet ja koira autoon ja startattiin kohti Kuusamoa. Oma rinkkani painoi 14-15 kiloa ilman vettä, Villellä muutaman kilon enemmän. Rokin repussa oli ruuat, pyyhe ja mantteli, painoa noin 2,5 kiloa koiraa varten. Koko reissuporukkaan kuului meidän lisäksi myös kaksi kaveripariskuntaa, joista toinen lähti Jyväskylästä matkaa omalla autollaan. He nappasivat kyytiin Iisalmesta puolet kolmannesta pariskunnasta - toinen puolikas liittyi seuraamme reitin varrelta kolmantena vaelluspäivänä.

Taisi heilahtaa automatkaan kahdeksan tuntia, ennen kuin Ruka häämötti kohdalla. Meillä oli mökki varattuna ihan Rukan läheltä. Illalla käytiin vielä vähän jalottelemassa ja katsomassa paikkaa, johon meinattiin reitti päättää. Saunomisten jälkeen painuttiin yöunille ennen aamun starttia reitille.

Maanantai

Aamusella tankattiin hyvät aamupalat, jonka jälkeen siistittiin mökki ja siirryttiin Itä-Rukan puolelle, jonne jätettiin parkkipaikalle autot. Taksi nappasi porukan sieltä kyytiin ja matkattiin Sallantien varteen Ristikallion pysäköintialueelle. Karhunkierroksen olisi voinut aloittaa myös pohjoisemmasta, Hautajärven luontotalolta, mutta matka olisi venynyt 70 kilometristä 80 kilsaan.

Pääsimme reitille vähän ennen kymmentä ja päivän etappi oli noin 20 kilometriä. Aluksi reitti kulki mäntykankaalla ja kaiken kaikkiaan ekana päivänä reitti oli melko helppokulkuista. Ristikalliolla otettiin pieni paussi ja maisemat oli mahtavat!

Aurinkokin alkoi pilkistellä ja lämpimän aurinkoisesta vaellussäästä saatiin nauttia melkein koko reissun ajan. Roki höntsäsi alkuun aikalailla, mutta tyytyi hyvin pysymään polulla eikä sinkoillut metsän suuntaan. Paimenkoiramaiseen tyyliin Rokin piti tarkkailla koko ajan, onko kaikki ryhmän jäsenet matkassa. Rokia varten Villellä oli juoksuvyö ja joustoliina varusteena. Porojakin Roki bongaili, mutta totteli nätisti kieltoa olla pinkomatta niiden perään. Muuten Roki meni vähän "metsä-moodille" ja tottelevaisuus kaiken kaikkiaan oli vähän niin ja näin...

Taukopaikoilla Rokilla riitti loppuun asti virtaa kanniskella keppejä sopiville uhreille, joita kavereista löytyi. Minut ja Villen Roki jätti suosiolla väliin, mutta muut kyllä heltyivät heittämään kepukkaa. Välillä piti vähän kieltääkin heittelemästä, että myös Roki oikeasti lepäisi tauoilla. Kiinni kytkettynä tauoilla Roki painuikin makuulle.

Lounas maanantaina otettiin hienolla paikalla Taivalkönkään äärellä. Täällä ylitettiin ensimmäisiä riippusiltoja. Rokilla ei ollut ongelmia siltojen kanssa aluksi, mutta kun niitä ylitettiin useampia ja eräs oli varsin pitkäkin, koiraa alkoi hirvittämään. Vahingosta viisastuneena otettiin myöhemmin reppu pois koiralta ja päästettiin se tulemaan yksin ja irti sillan yli, jolloin Roki tuli varoen mutta reippaasti. Eniten ilmeisesti Rokista tuntui häijyltä kulkea ihmisen kanssa sillan yli, kun silta alkoi notkumaan. Silloissa oli kuitenkin hyvät verkot ja putoamisen riskiä ei ollut. Tuntui kyllä vähän ikävältä katsoa pitemmän riippusillan ylitystä, kun Roki meni aivan matalana ja takajalat epävarmoina.

Vaellus alkoi iltapäivästä jo painamaan jaloissa, mutta sinniteltiin Oulangan luontokeskukselle asti, jossa tankattiin vesipullot ja nautittiin vesivessasta. Siitä oli vielä reilun kilsan rykäisy Kiutakönkäälle, joka oli kyllä upea näky. Luontokeskuksen ja Kiutakönkään maastoissa oli varsin paljon liikkeellä päiväretkeilijöitä, joilta Roki sai osakseen ihasteluja, kun koirakin kantaa omaa reppua. Tätä kuultiinkin sitten reissun aikana lähes joka vastaantulijan suusta...

Kiutakönkäältä jatkettiin vielä vähän eteenpäin ja jäätiin yöksi hienolle telttapaikalle Oulankajoen varteen. Kosken alimmat kuohut näkyivät leiripaikalta ja kohina kuului taustaäänenä läpi yön. Joessa oli poukama ja hiekkaranta leiripaikan kohdalla ja kävinkin pulahtamassa ja vähän kylpemässä hyisessä vedessä illalla. Myös Roki katsoi aiheelliseksi tulla pelastamaan minua, kun kiljahduksilta kylmän veden takia en kyennyt välttymään.

Hyttysiä oli jonkin verran, mutta ei suuremmaksi häiriöksi asti. Rokilla kyllä itikat söivät kuonoa, mutta muuten ei koira liiemmin niistä häiriintynyt. Käytössä oli hevosillekin sopiva Flyblocker-hyttyskarkote, jolla pyyhin pari kertaa päivään Rokin naamataulun. Mantteli piti märänkin koiran illalla lämpöisenä ja Roki torkuskeli ruuanlaittopuuhien ajan. Myöhemmin illalla leiripaikalle tuli toinenkin vaellusporukka, mutta todella rauhallista kyllä oli eikä etukäteen pelkäämäämme ruuhkaa reitillä tai telttapaikoilla tosiaankaan ollut.

Yö oli itsellä ainakin aika levoton, oli kuuma ja kylmä vuoronperään, uni ei meinannut tulla ja kovalla alustalla makaaminen pisti vaihtamaan koko ajan asentoa. Tämä on tuttua mulle telttailusta ja eka yö on aina hankalin, joten en liiemmin unettomuudesta stressannut. Aamuyöstä jo sain nukuttuakin. Roki veteli sikeitä koko yön omalla solumuovialusellaan. Kun se jossain vaiheessa kömpi tiiviisti kylkeen nukkumaan, puin sille manttelin päälle, jonka jälkeen uni jatkui rauhallisena. Tuosta tulikin jokaöinen kuvio. Ensin Rokille tuli manttelissa kuuma ja unen sijaan se vain läähätti, joten takki pois päältä. Jossain vaiheessa yötä koira ryömi kylkeen, jolloin mantteli takaisin niskaan ja loppuyö sujui rauhallisesti.

Tiistai

Tuona ekana yönä pudotteli vähän vettä, mutta aamu oli taas hieno ja taivas selkeni. Vähän jäykältä tuntui heräillessä, mutta matka lähti taas taittumaan mukavasti. Oulankajoen rantamaisemat näyttäytyivät upeina, mutta kulku suuntautui päivän aikana taas metsään ja piti sisällään varsin puuduttavia tylsähköjä pitkiä pätkiä. 20 kilsaa oli taas etapin pituus. Ensimmäinen päivä tottumattomille painoi selkeästi tiistaina kropissa ja lounasaikaan yleistuntemus koko porukalla taisi olla aika lamaantunut. Roki se vain kantoi keppiä vuoron perään kaikille, meinasi olla jo ärsyttävää ;).

Lähes puolivälin krouvilla :)

Pitkien metsäpätkien jälkeen päivän lopuksi lähdettiin laskeutumaan Kitkajoen varteen. Lasku oli loputtoman pitkä ja tuntui todella jaloissa. Pientä masennusta herätti havainto, että reittiselostuksen mukaista lähdettä ei laskun varrelta löytynyt. Mikäli se edes oli olemassa, mitään opastusta sille ei ainakaan ollut. Mielialaan vaikutti ankeuttavasti myös ihan hervoton hyttysmäärä, joka havaittiin, kun vihdoin päästiin Kitkan varteen. Ei sitten jääty ihan ensimmäiselle laavulle, vaan jatkettiin hiukan eteenpäin Päähkänäkallion juurelle. Oikeastaan ainoa kerta koko reissulla, kun mulla hyttyset meinasivat ottaa yliotteen, oli kun pistettiin teltat pystyyn metsän siimekseen. Toiminta oli varsin ripeätä.

Laavu ja nuotiopaikka olivat onneksi ihan joen varressa ja siellä tuuli niin kovasti, että pahin itikkapilvi pysyi poissa. Tuuli äityi jopa niin navakaksi, että meinasi trangiat ja kamat lennellä, mutta sadetta se ei onneksi tuonut mukanaan. Mielialat piristyivät hienon paikan ja ruuan myötä. Yöllä taisi vettä tiristellä taas pari tippaa, mutta pyyhkeet sun muut kuivuivat viimeistään seuraavana aamuna.

Iltapuhteella: Roki tyylikkäässä lainamanttelissaan ja Ville kaivaa korvaa Päähkänäkallion laavulla.

Kitkajokeen ei Rokia päästetty uimaan, virtaus oli tosi voimakas. Koiraa lukuunottamatta muut seurueen jäsenet kyllä kävivät joessa kylpemässä, mutta aika hankalaa se oli, itsekin menin virtauksen takia nurin ja keräilin kivasti mustelmia ja jotain asfaltti-ihottuman sukulaista joen pohjasta. Juomavesi otettiin muuten seuraavalle päivälle ihan Kitkajoesta. Purovettä oltiin juotu jo aikaisemmin, mutta Kitkajoen vettä oli joissain nettikeskusteluissa pidetty huonompilaatuisena. Heitettiin parit puhdistustabletit vesipulloihin, eikä kellään ollut mitään mahavaivoja.

Rokille maistui ruoka hyvin, kuten koko reissun ajan, ja unikin taas teltassa. Koiran ruokinnassa päädyin tekemään niin, että olin jo etukäteen pussittanut ruoka-annokset. Iltaisin satsi oli suurempi ja aamuisin pieni. Energiamäärä päivälle oli jonkin verran normaalia suurempi ja noin kolmannes ruuasta painon puolesta oli kuivalihaa, josta tuli sitten reilu kolmannes ruuan energiasta. Roki tuntui hyvin jaksavan tällä ruualla ja uloste säilyi normaalina, tosin varmaan käytti ruuasta enemmän hyödykseen, koska kakkasi harvakseltaan. Välipaloiksi Rokille oli varattu pari kanankaulaa per päivä.

Keskiviikko

Kitkajoen kimmellystä aamuauringossa.

Keskiviikkoaamuna reitti jatkui Kitkajoen vartta pitkin. Polku oli todella haasteellinen, kivikkoinen, kapea ja kiipeilyäkin vaativa. Roki otti paritkin hönttyrät ja mietittiin jo, että pitäisikö reppu ottaa siltä tuolla osuudella pois. Maisemat kuitenkin korvasivat osuuden haasteet ja aurinkoinen aamu oli hieno. Pikkuhiljaa noustiin ylös joen varresta ja saatiin jo hiukan esimakua kipuamisesta, jota varsinkin viimeinen vaelluspäivä olisi pullollaan.

Tulimme aamupäivän aikana Karhunkierroksen suosituimmalle päiväreitille eli Juuman pienelle Karhunkierrokselle. Meidän reittimme kulki muutaman kilometrin tätä polkua pitkin ja valitsimme lyhyemmän pohjoispätkän omaksi osuudeksemme - olisimme siis voineet kulkea pienen Karhunkierroksen pätkän joko etelä- tai pohjoispuolelta. Valinnassa oli hyvät ja huonot puolensa. Tuon päiväreitin maisemat ovat vaihtelevia ja todella upeita koskineen, maisemapaikkoineen, soineen ja metsäpätkineen. Pohjoisosaan kuului Kallioportin valtaus, joka käsitti yli 250 porrasta...

 

Rokillakin oli vissiin vähän hiki Kallioportin nousun jälkeen.

 

Varsin tiukkaa teki varusteiden mutta erityisesti koiran kanssa. Villellä meinasi olla hiukan hermo kireällä, kun pienen Kk:n osuus oli takanapäin. Roki oli pidettävä juoksuvyössä ja hallinnassa koko ajan, koska ihmisiä oli retkeilemässä tuolla pätkällä todella paljon ja varmaan joka kolmannella porukalla oli koira mukana. Jyrkät portaat, ylämäet ja alamäet on muutenkin tultava Rokin kanssa varovaisesti ja siihen päälle vastaantulijat, koirat sekä omat rinkat... Joten ei siitä sen enempää... Mitä vähemmän vastaantulijoita, sitä helpompi on retkeillä koiran kanssa. Piste.

Juumassa pysähdyttiin retkeilykeskus Bacecamp Oulankaan, josta vaellusporukkamme kuudes jäsen liittyi messiin. Taukoon kuului vesipullojen tankkausta, vähän evästä ja varustehuoltoa. Harmi, että pientä Karhunkierrosta oli niin veemäistä kulkea ihmispaljouden takia, maisemien ihailu jäi pienelle huomiolle ja haluttiin vain pois ja takaisin rauhalliselle reitille.

Matka jatkuikin hiekkaharjuja ja soita pitkin. Lounastauko pidettiin vähän typerästi paikassa, jossa ei ollut vedenottomahdollisuutta ruuanlaittoon. Niinpä meidän puhtaat juomavedet hupenivat ruuanlaitossa aikamoisesti. Keskiviikon viimeinen vajaa kymppi oli mulle itselle melkoinen tuskien taival. Jalkoihin sattui jo ikävästi ja jotenkin oli muutenkin vähän heikko happi. Maasto ei ollut mitenkään hankalaa, pitkoksia ja varsin tasaista polkua, jopa hiekkatietä tultiin joku osuus. Onneksi keksittiin matkan piristykseksi pari peliä laulujen sanoihin liittyen.

Päivä päätettiin Ison Kuikkalammen laavulle. Kuten vähän aavisteltiinkin, kyse oli ihan suolammesta. Ihan nätti paikka, mutta ei juomaveden saannin kannalta otollinen. Laavua kansoitti isohko venäläinen herra, joka naukkaili likööriä alushoususillaan saapuessamme. Hän kuulemma nauttii Suomessa ihanasta luonnosta ja kauniista naisista. Päädyimme varsin pian leiriytymään vähän etäämmäs laavusta ja teimme oman nuotion toiseen paikkaan, jossa muutkin olivat tulia jäljistä päätellen pidelleet. Paikan luonteesta huolimatta itikoita oli yllättävän vähän ja varsin mukavasti istuttiin nuotiolla iltaa ja laitettiin ruokaa. Päivällä saapunut ryhmän jäsen osallistui ansiokkaasti muonitukseen ja päästiin grillaamaan myös makkarat iänikuisen pussipastan ohessa. Roki veteli sikeitä mustikkavarpujen joukossa koko illan.

Harvoin näkee Rokia ihan tuossa tilassa :)

Keittelimme lampivedestä myös juomavettä. Lammen vedessä oli varsin virkeästi elämää, kaikennäköistä silminnähtävää matoa ja amebaa liikkui vilkkaasti vesipulloissa ja väri oli kutakuinkin keltainen. Noh, kahvissa ja ruuassa ei ötökät näkyneet ja niiden liikekin merkittävästi hidastui keitettäessä... Juomaveteen heitettiin vielä keittämisen jälkeen puhdistustabletit, mutta täytyy sanoa, että maku oli aika ällö tuossa vedessä.

Taas oli kaksikymppiä takana. Yöksi oli luvattu sadetta ja jopa ukkosta, mutta kumpikaan ei osunut kohdalle ja hyvä onni sään kanssa jatkui.

Torstai

Aamulla ei pidetty liiemmin kiirettä, koska kyseessä oli viimeinen vaelluspäivä ja matkaa jäljellä noin kymppi. Päästiin kuitenkin hyvissä ajoin liikkeelle ja nousu alkoikin sitten välittömästi. Se vika vaaroissa on tuntureihin verrattuna, että niillä kasvaa tiheästi puita eikä maisemia pääse välttämättä ihailemaan. Nyt kuitenkin reitti kulki sellaisilla mäennyppylöillä, että palkinto kapuamisesta odotti kyllä huipulla. Ensimmäinen kapuaminen oli sangen loiva, mutta jatkossa tiedettiin kyllä kiipeävämme.

Päivän eka nousu takanapäin ja sää ja maisema suosii.


Päätettiin, ettei laiteta enää varsinaista lounasta matkalla, vaan pidetään paljon pieniä taukoja ja napostellaan evästä sen verran, ettei nälkä yllätä. Suunnittelin myös selviäväni juomatta Kuikkalammen vettä, kun Bacecampista otettua hanavettä oli vielä vajaa litra jäljellä. Tiukkaa kyllä teki ja ehkä oli vähän typerääkin, kun päänsärkyähän se alkoi kehitellä noin vähällä nestetankkauksella.

Perus tauko-Roki. Keppi suussa ennen kuin edes reppua saa selästä.

Konttainen oli seuraava tiukka huippu, johon yhtäjaksoinen nousu taisi olla koko matkan pisin. Maisemat huipulla olivat kyllä upeat. Päiväretkeläisiä oli taas aika paljon ja jälleen vähän meinasi ottaa hermoon koiran kanssa. Konttaiselta laskeuduttiin alas ja aloitettiin nousu Valtavaaralle, joka oikeastaan muodostui usean nyppylän monen kilometrin pituisesta jonosta. Tahti oli hidas ja jalka raskas, mutta kummasti sitä myös siihen nousemiseen tavallaan tottuikin.

Kuvat ei kerro rinteen luonteesta mitään, mutta ehkä tästä saa jotain vinkkeliä nousun määrään jossei niinkään jyrkkyyteen. Ja tuolta alhaaltahan me lähdettiin liikkeelle...

Paikoin nousuilla oli portaita, mutta usein tultiin myös tosi haasteellista kivikkoista tai juurakkoista rinnettä alas tai ylös. Valtavaaran korkeimmalla huipulla oli aika tyytyväinen olo ja Rukankin huippu näkyi jo ihan lähellä.

Vielä otettiin pikku pysähdys Valtavaaran alla laavulla, Roki kävi uimassa ja me syötiin eväitä, ja viimeiset nyppylät ylitettiin aika hyvissä fiiliksissä.

Autot odottivat Rukan alla ja yllättäen kellään ei ollut intoa enää lähteä ylittämään Rukaa ;) - varsinainen päätepistehän olisi ollut Länsi-Rukan puolella. Hieno reissu kruunautui samaiseen mökkiin kuin aluksikin, saunomiseen ja ateriointiin Rukalla Piste-ravintolassa. Roki jäi levyttämään mökille. Roki sitten ottikin lepiä seuraavat 24 tuntia yhtä kyytiä. Aika jäykältä se vaikuttaa vieläkin. Onneksi Roki tosiaan venyttelee paljon ja ollaan nyt kiinnitetty huomiota, että erityisesti etupää on venyttelyn kohteena. Olisi varmaan hyvä hierottaa koira nyt jossain vaiheessa.

Maaliinpääsyn jälkeen on helppo hymyillä :).

Perjantai

Aamulla herättiin pitkien unien päälle tyytyväisinä pehmeistä sängyistä. Kun aamupalat oli nautittu ja mökki taas siistissä kunnossa, lähtivät hurjapäiset kaverini testaamaan Rukan kesäkelkkarataa. Mulla ei ollut intressejä laskemaan, joten lenkitin Rokin sillä aikaa kun muut nousivat hissillä ylös. Pitihän siinä sitten vielä kytätä heidän laskut ja ottaa kuvat, ja samalla käväisin vielä ottamassa kuvan Karhunkierroksen päätepisteestä Rukan alarinteessä. Sinne astihan me ei koskaan päästy. Eli jäikö tää reissu puolitiehen? :) 

Kotimatkaa tehtiin taas tuntikausia ja vihdoin kotona keskityttiin olympialaisten avajaisiin. Varusteiden perkaaminen jätettiin seuraavaan päivään. Ja Roki nukkuu ja nukkuu.

Summa summarum, koira jaksoi mainiosti pitkät päivätaipaleet, lepäsi silloin kun oli tilaisuus ja tarve ja oli oma iloinen ja reipas itsensä. Reppu ei hidastanut tahtia eikä myöskään mitenkään hangannut tai kuluttanut ihoa tai turkkia. Anturat eivät ottaneet hittiä ja tassut muutenkin säilyivät kunnossa. Hyttysistä ei ollut liikaa riesaa ja ruoka ja uni maittoi. Ihmisillä oli vähän enemmän vaikeuksia jalkojen, selkien, flunssan tai välillä myös pääkopan kanssa. Mutta sitähän se on ja tyytyväisiä Karhunkierrokseen taidettiin olla koko poppoo! Kebnekaise suunnitelmissa... :)

Vaelluskamat pakattu

No niin, huomenna otetaan suunnaksi Kuusamo ja maanantaiaamuna sitten Karhunkierrokselle. Ollaan varattu mökki Rukalta seuraavaksi yöksi ja samoin sitten torstain ja perjantain väliseksi yöksi. Kuuden hengen ja yhden koiran porukalla tähän aikaan vuodesta ei edes tule kovin kalliiksi.

Roki on testannut uutta reppuaan muutamalla lenkillä ja painoa ollaan lisätty laukkuihin. Tänään tehtiin vajaan tunnin lenkki vajaalla kahdella kilolla. Vaelluksella Roki kantaa omat ruokansa, pyyhkeen ja BOT-loimen, yhteensä ne painavat 2-2,5 kiloa. Reppu hölskyy vähän ja on ehkä hiukan löysä, joten pitää olla tarkkana hiertymien yms. kanssa. Toisaalta reppu ei näyttäisi häiritsevän Rokin menoa yhtään mitenkään. Aluksi se ottaa aika rauhallisesti ja selkeästi huomaa, että paino vaikuttaa hiukan tasapainoon. Mutta nyt molemmilla kerroilla, kun selässä on ollut painoa, Roki on jossain vaiheessa tottunut reppuun täysin ja rallaillut ihan normaalisti ottaen laukka-askelia ja kanniskellen keppejä. Eiköhän se suju!

Matkaa on edessä 70 kilometriä ja vähän ollaan valmiiksi katseltu yöpymispaikkoja ja päiväetappien pituuksia. Toivotaan hyvää keliä tai ei ainakaan toivota jatkuvaa sadetta!


Tokoilemaankin ehdittiin, eilen treeneihin Vihtavuoreen ja tänään tuohon pihan pikkukentälle. Treeneissä tehtiin noutoa ja ongelma on vähän sama kuin luoksetulossakin - Roki himmaa vauhtia lopussa. Muuten liike nyt on aika varma. Tehtiin vauhtinoutoja ja palkkasin lelulla. Syyllistyin hiukan liian moneen toistoon ja into laski. Samoin ei ois pitänyt tehdä kokonaista noutoa vielä vauhtisellaisten jälkeen, koska Roki sylki kapulan ennen aikojaan lelun toivossa. Ei saa ahnehtia.

Jäi vähän eilinen harmittamaan ja tänään käytiin paikkailemassa. Nyt mielestäni treeni oli oikean mittainen ja lopetettiin myös ajoissa. Ensin leikittiin ja tehtiin sitten iloisia luoksetuloja lyhyestä matkasta, joissa kutsuin Rokia innostavasti koko ajan. Olin aika tyytyväinen, miten tämä toimi. Sitten seuraamista samalla menetelmällä kuin aiemminkin eli ensin hetsausta patukalla, sitten patukka kainaloon. Vaihtelevan mittaista pätkää, pari suoraa ja pari käännöksellä, kuitenkin maksimissaan parikymmentä askelta. Tehtiin myös niin, että jätin patukan lähtöpaikalle ja vapautin Rokin hakemaan sitä - kontakti säilyi seuruussa. Kerran myös patukka piiloon liiviin ja kontakti säilyi myös! Jes!

Varmaan kuulostaa ihan ääliömäiseltä, kun hihkun innoissani reilun kaksivuotiaan koiran ensimmäisiä seuraamisaskelia hyvällä kontaktilla. Mutta eihän tästä voi syyttää muuta kuin omaa täydellistä osaamattomuutta ja toisaalta jatkuvan ja johdonmukaisen treenin puutetta. Oikeansuuntainen lääke on löytynyt nyt ja on hienoa huomata, että edistytään. Sitä paitsi Rokilla alkaa mun mielestä nyt olla pääkopan puolesta rahkeita oikeasti kokeisiin. Ehkä siis hyvä, etten ole höntyillyt.

Pari noutoakin tehtiin, ensin leikkinä ja sitten samalla idealla kuin luoksaria. Lopuksi parit jäävät lelupalkalla, kun varsinkin seisomisen stoppi on taas ollut löysä. Tämän kanssa kuitenkin on aiemminkin tehty töitä, kun on ollut taukoa ja tropit on tiedossa. Koko treeni kesti ehkä 20 minuuttia. Leikkien lähdettiin kentältä pois ja fiilis oli hyvä :).

Uudet reput

Tässä kuva perheen molemmista pojista uusine reppuineen. Villekin pitkän arvonnan tuloksena uhrasi isot rahat ja hommasi markkinoiden parhaasta päästä olevan rinkan eli Fjällrävenin 85-litraisen Kajkan. Minun rinkka oli koeajossa jo vuosi sitten Kolilla, tyytyväinen siihen kyllä olen, mulla selässä kulkee siis Haglöfsin Oxo 65. Teltta olisi seuraava uusimiskohde, haaveissa olisi Fjällrävenin Akka, mutta hintaa käytön määrään nähden tuolla on niin paljon, että pitäisi melkein olla joku kaveri jakamassa kustannuksia ja hankkia teltta yhteisomistukseen.

Rokin reppu oli hiukan reilu ja kiinnityshihnoja kainaloiden alta ei saa riittävän kireälle. Säätövaraa on myös kaulanympäryksessä Y-kohdassa, mutta siitä ei voi hihnoja liiemmin kiristää, koska valjaat alkavat ahdistaa kainaloita. Roki kuitenkin testasi vempainta jo eilen lenkillä ja hyvin se pysyi päällä sekä Rokin ollessa liinassa että irti. Toivottavasti kuorman lisääminen pitää repun vielä paremmin paikoillaan ja tuo löysyys ei haittaa.

Treenilöitä pirteän koiran kanssa

Tällä viikolla Roki on pitkästä aikaa ollut jotenkin tosissaan pirteämpi. Se on aktiivisempi kotosalla ja on leikkinyt jopa itsekseen. Tosi huojentavaa huomata ja on kiva katsoa iloisen oloista koiraa. Lisäksi Roki on syönyt vähän paremmin, myös aamuruuan. Muutimme tosiaan ruokailurutiineja sen verran, että Roki syö nyt ruuan terassilla ja eri kiposta kuin ennen. En myöskään makuuta ruualle nyt, vaan vapautan sen suoraan kupille ja poistun itse sisälle samantien. Olen laittanut nappulan joukkoon piimää ja korvannut osan nappulasta kuivalihalla. Ja ruoka on maistunut.

Tuli mieleen, että Rokiahan ei ole madotettukaan sitten viime vuoden kevään. Tosin se sai syksyllä vuosi sitten Stronghold-kuurin nenäpunkkiepäilyn takia, mutta tuli kuitenkin mieleen, että voisiko ruokahaluttomuus ja muutenkin vaisuus johtua madoista? Madotan Rokin ensi viikon reissailun jälkeen.

Kuivalihaa ajetaan sisään tosiaan tulevan vaellusreissun takia. Lähdemme sunnuntaina kohti Kuusamoa ja maanantaista torstaihin olisi tarkoitus tallustaa Karhunkierroksella. Kuivaliha täydentää Rokin ruokavaliota ja on hiukan korkampienergisempää kuin sama määrä nappulaa, joten vähän säästetään painossakin. Tarkoitus olisi, että Roki kantaisi ainakin osan ruuistaan itse. Nyt odottelenkin Rokille tilaamaani reppua. En tosin löytänyt kyseisestä mallista kokemuksia juurikaan, joten saattaa olla susi säkissä. Mutta toivoisin, että se tulisi tänään tai viimeistään huomenna, että päästäisiin sitä edes parilla lenkillä testaamaan jo ennen reissua. Tilasin tällaisen repun: EzyDog . Se ei ollut kaikkein halvin, myös kympillä löytyi jotain mallia, toisaalta kalliimmat versiot maksoivat pitkästi toista sataa. Tuo nyt kuvien perusteella näyttää siltä, että kuorma tulee oikealle kohtaa eli harteille/yläselälle eikä satulamalliin selän päälle lantion etupuolelle.


Maanantaina vepeiltiin ja eilenkin oli alunperin tarkoitus, mutta minuun iski joku ihme mahavaiva ja ramppasin koko iltapäivän vessassa ja treeneihin lähtö ei houkuttanut yhtään. Maanantaina ehdittiin ennen ukkossadetta tehdä kolme liikettä. Olisiko rannan kaislat ja lumpeet vai sade vähän häirinneet Rokia, mutta rannasta lähtö meinasi olla vähän nihkeätä. Veneessä se pysyi hyvin paikallaan kiinnipitämättä ja rantaanuinti oli ok. Sen sijaan veneenhakuun ei Roki lähtenyt ykkösellä, vaikka avustaja heilutteli köyttä veneessä. Vaati pari uutta lähetystä, mutta sitten homma toimi. Sama oli viennin kanssa, nyt tosin uutena haasteena viennissä vieras veneessä ja minä lähettäjänä. Ensin matka oli selvästi liian pitkä ja vene painui tuulessa vielä kauemmas. Roki ei lähtenyt rannasta. Otettiin sitten vene lähemmäs ja vienti onnistui kyllä vieraallekin!


Tänä aamuna käytiin tokoilemassa Aholaidassa Riikan ja koirien sekä Satun ja Naavan kanssa. Tein iloisia seuraamispätkiä patukan avulla. Parit pätkät myös niin, että patukka oli piilossa ja siten, että jätettiin patukka takapalkaksi. Kontakti säilyi myös näissä, tosin takapalkalle Roki tahtoi ryöstää ennen aikojaan. Pitää vaan tehdä eripituisia pätkiä, jotta malttaa odottaa lupaa. Mahtavaa, että edistystä tapahtuu, olin tosiaan jo ihan luovuttanut koko seuraamisen kanssa.

Luoksetuloja tehtiin vauhdilla, Satu piti Rokia pannasta ja eka tehtiin niin, että Roki lähti mun perään, kun vielä juoksin. Palkkasin heittämällä patukan. Tässä vielä ilme ja vauhti hyvä, koska Roki lähti mun eikä lelun perään. Kaksi muuta niin, että innostin Rokia alussa, Satu piti kiinni, mutta päästi Rokin vasta, kun olin pysähtynyt. Vaikka lelu oli mulla piilossa, Roki kyttäsi silti. Millähän kummalla saisin tähän sen vauhdin, joka lelun kanssa koirassa on, mutta sitten tuon perhanan matalana kyttäämisen pois.

Vähän tehtiin liikkeestä seisomista ja maahanmenoa namipelinä. Maahanmeno ok, mutta seisomisen stoppaus löysä, meinaa valua. Loppuun vielä paikkamakuu Naavan ja Riehan kanssa. Roki meni ensin suoraan lonkalle, jonka korjasin perusasennon kautta. Kaverilla oli niin kuuma, ettei läähätykseltään varmaan painanut päätä maahan, mikä toisaalta hyvä, keskityin siihen että Roki pitää pään ja katseen eteenpäin. Satu palkkasi useamman kerran Naavaa ja Roki kestikin sen päätä kääntelemättä paremmin kuin viime viikon treeneissä. Minäkin kävin välillä palkkaamassa Rokia ja kävin makuun lopussa vielä auton takana piilossa hetken. Hyvin sujui.


Roki intoutui lopuksi leikkimään Viiman kanssa :). Pitkään aikaan ei Roki olekaan leikkinyt kunnolla toisten koirien kanssa ja oli ilo nähdä leikkiin innostamista ja hammaspainia. Edelleenkään Roki ei myöskään käynyt yrittämään mitään narttujen kanssa, haisteli vähän vaan, mutta jätti machoiluyritykset kokeilematta. Viima nyt tosin onkin leikattu, mutta ei se aiemmin ole Rokia haitannut... Käytiin vielä Riikan porukan kanssa lenkillä Hiihtomaan maastoissa. Kiitos seurasta!

Herajärven kierros Kolilla

Tulipahan sitten testattua vaelluskunto ja samalla myös retkeily koiran kanssa. Yhteenvetona todettakoon, että uudestaankin kyllä kelpaa Rokin kanssa lähteä. Ongelmia oli lähinnä hihnassa kulkemisen, ylläri, ja pienen tottelemattomuuden kanssa. Telttailu sujui aivan loistavasti. Roki kulki vaelluksen joustavassa liinassa, joka oli kiinnitetty juoksuvyöhön. Lähinnä Ville kuljetti koiraa. Leiripaikoilla pidettiin koiraa myös jonkin verran irti ja sehän ei kauas irtoa, vaan pysyy lauman lähellä. Paimenkoiran elkeet itseasiassa hankaloitti hihnassa liikkumista, koska Rokin piti jatkuvasti tsekkailla, ovatko kaikki neljä ihmistä matkassa. Matkassa oli siis meidän lisäksi myös toinen pariskunta hyviä kavereita.

Maasto yllätti vaativuudellaan, lähes jatkuvaa nousua ja laskua kallionlaitaa ja juurakkoista kivikkopolkua pitkin. Aluetta koskevissa infoissa oli ilmaistu huolenaiheena maaston rapautuminen ja eroosio ja tämän takia retkeilijöitä kehotettiin pysymään merkityillä poluilla. Huoli oli mielestäni erittäin aiheellinen ja tämän takia ihmeteltiinkin, miksi suosittua retkeilyreittiä ei ole sen kummemmin rakennettu. Muutama portaikko pahoihin paikkoihin ja lahoamispisteissä olevien pitkosten kasaaminen helpottaisi niin liikkumista kuin suojaisi myös maastoa.

16.6. torstai
Startattiin kello viisi aamulla liikenteeseen. Perillä Kolilla oltiin parin pysähdyksen taktiikalla ja kauppareissulla varustautuneina yhdentoista jälkeen. Ukko-Kolin luontokeskukselta päästiin siis puolilta päivin aloittamaan vaellus.

Upeita kansallismaisemia oli nähtävissä heti matkan alusta lähtien. Järvistä, saarista, kallioista ja metsästä nautittiin pitkin reissua näköalapaikoilla, mistä luonnollisesti seurasi paljon ylös-alas -menoa jatkuvasti.

Ekalle päivälle oltiin laskeskeltu noin kymppikilsa taivalta ja leppoisalla tahdilla sitä taitettiin, kiirusta ei ollut. Oltiin kuultu, että alueen juomavesitilanne on kohtalaisen heikko, mikä pitikin paikkansa. Veden keittäminen juomatarkoitukseen ei huvittanut yhtään ja toisaalta, myöskään järvivettä ei ollut liian hyvin tarjolla siihen tarkoitukseen.

Pysähdyttiin pari kertaa matkan aikana vähän pitemmiksi tauoiksi, jotta sai kengät heitettyä jalasta hetkeksi. Rokia ei matka vielä painanut, vaan olisi jaksanut vaikka kuinka vielä rallata kepin kanssa. Kun ihmisistä ei piisannut leikkiseuraa, Roki tyytyi pureksimaan keppiä ja uimaan joessa. Edellisestä seurasi monta oksennusta, Roki ei ole vieläkään oppinut, että kaluttu puunsilppu tulee siitä puolen tunnin päästä oksulla ulos. Uimista Roki harrasti aina tilaisuuden tullen, ekan joen taukopaikalla se yllätti myös kiipeämällä vedestä puolen metrin korkeudella olevalle sillalle.




Ennen yöpymispaikaksi valitsemaamme Ryläyksen kotaa löytyi lähde, josta saimme juoma- ja keittovedet. Kiersimme siis Herajärven kierrosta vastapäivään eli aloitimme taipaleen järven länsipuolta pitkin. Ryläys oli vaara, jonne päästiin järkyttävän pitkällä yhtäjaksoisella ja jyrkällä nousulla. Meinasi kyllä usko siinä loppua kesken. Kota oli hienolla paikalla ja ruokatauon jälkeen jaksettiin vielä Villen kanssa huonen arpaonnen kohdatessa lähteä takaisin alas lähteelle tankkaamaan pullot vielä seuraavaa päivää varten. Roki jäi kaveriemme kanssa Ryläykselle odottamaan.

Illalla tsekattiin vielä ihan Ryläyksen laki ja siellä oleva lintutorni. Maisemat jälleen upeat eikä Rokilla paljon päätä pakottanut jylhillä kallioilla. Itseä sen sijaan hirvitti enemmänkin koiran rohkea liikuskelu kalliomaisemissa.



Ensimmäinen yö nukuttiin autiokodassa Ryläyksen nuotiopaikalla. Leveillä lavereilla nukutti hyvin ja myös Roki nukkui rauhallisesti, mitä nyt muutaman kerran yön aikana kävi pussailemassa kaikki ihmiset. Itse varauduin korvatulpilla, joista olikin iso apu, koska tapanani on vieraassa paikassa tosi paljon kuulostella Rokin liikkeitä. Ville kävi ulkosalla yöllä ja havaitsi suon laidasta kovaa rytinää ja liikettä. Roki ei tähän reagoinut, mutta Ville arveli hirveksi. Seuraavana päivänä kuultiin, että alueella on tehty myös karhuhavaintoja eikä olisi ollut tuossakaan tilanteessa yhtään mahdotonta.

17.6. perjantai
Aamulla jatkettiin kohti Kiviniemeä, joka aiemmin oli Herajärven kierroksen eteläisin piste. Nyt järven eteläpään lahden olisi päässyt kiertämään reittiä pitkin kokonaan, mutta siitä olisi tullut 20 kilometriä lisätaivalta ja meidän suunnitelmaan kuuluikin nyt ylittää järvi Kiviniemen kohdalla olevien salmien ylitse menevällä lautalla ja sillalla.


Toisen päivän maasto Herajärven länsirannalla jatkui erittäin jyrkkäpiirteisenä ja raskaana.


Kiviniemessä olimme puolilta päivin ja pidimmekin oikein hyvänlaisen breikin siellä. Kiviniemessä on matkailutila ja sen nurmikolla istuttiin taukoa. Vettä oli saatavissa ja astiatkin tiskattiin. Taidettiin auringonpaisteessa vähän torkahtaakin. Roki päätyi lopulta tolppaan kiinni, vaikka lupa irtipitämiseenkin saatiin. Tämä sen jälkeen, kun irtipidetty Roki oli käynyt ensin vetämässä isäntäväen kissan safkat portailta ja kaatanut meidän trangian.


Tässä vaiheessa myös Roki alkoi tajuta, että silloin kun pidetäään taukoa, kannattaa oikeasti vaikka ottaa tirsat eikä höntyillä ympäriinsä.

Kiviniemestä lähtiessämme paikan isäntä varoitti käärmeistä. Eikä aiheetta, koska heti kohta seuraavaa niittyä ylittäessämme polulla luikerteli noin 30-senttinen kyy. Tulipahan taas aiheellinen varoitus siitä, miksi kannattaa tietynnäköisillä paikoilla pysytellä tiiviisti poluilla. Eipä päästetty Rokia harhailemaan polulta yhtään puskaan niitty- tai hakkuu-aukeilla.

Ylitimme sitten salmen lautalla, jota kiskottiin itse liikkeelle vaijereiden avulla. Rokia ei hirvitä mitkään uudet kokemukset, alustat tai paikat. Lautallekin meni reippaasti ja päivysti siinä niin kauan, että päästiin yli. On sillä hyvät hermot ja pääkoppa kunnossa, helppo koira kaikissa uusissa tilanteissa! Toinen salmi ylitettiin sitten siltaa pitkin.



Tällä kertaa sitten kaverit kävivät hakemassa vettä läheisestä kaivosta, jonne tuli muutaman sadan metrin pisto polulta. Me odoteltiin sen aikaa polkujen risteyksessä ja vahdittiin rinkkoja. Itikoita tuolla oli aika järkyttävät määrät, meinasi vähän hermoon itellä ottaa. Rokia ei kuitenkaan kauheasti häirinnyt, kyllä sillä silmänympärykset oli syötynä, mutta ei riesaksi asti. Ja kun ötökkä oli lähinnä hyttystä, ei mäkärää, selvittiin vähän helpommalla. Meitä oli varoitettu tuosta Seppälän tilan kaivosta, että viime kesänä veden laatu ei olisi ollut hääppöistä. Nyt ei kuitenkaan mietitty sitä ja ainakin maultaan vesi oli kylmää ja raikasta. Eikä menneet mahat sekaisin.

Kiviniemeä edeltävä Herajärven länsipuoli oli se jyrkempi ja rankempi puoli. Tasaisia pätkiä ei oikeastaan ollut ollenkaan. Matka eteni vähän jouhevammin järven itäpuolella ja jätettiin tuolta perjantai-illalta tarkoituksella pisto Vesivaaralle tekemättä, vaikka paikkaa oli hienoksi näkymiltään kehuttu. Matkaa kertyi perjantaille noin 20 kilometriä jo sinälläänkin.

Leiriytymään päädyttiin Ylä-Murhin telttapaikalle. Polku kulki järven pohjoisosissa Kolin kansallispuistoalueella eikä siellä olisikaan saanut telttailla kuin merkityillä paikoilla. Ylä-Murhi oli entistä laidunaluetta, muutama aitta ja riukuaita piti perinnemaisemaa yllä. Kun sinne päästiin joskus seitsemän jälkeen, satoi jonkin verran vettä. Laitettiin teltat pystyyn ja alettiin ruuanlaittoon. Paikalla leiriytyi myös toinen porukka, kaksi samanikäistä pariskuntaa hekin. Sieltä löytyi samantien myös bortsunomistajat, Nice Try -kasvatti kuulemma kotona. Hauskoja yhteensattumia :).

Telttayö meni ihan mahtavasti. Tämähän nyt oli se, mitä etukäteen jänskättiin. Ettei teltassa nukkumisesta tulisi kellään yhtään mitään. Mutta kun viimein vetäydyttiin yöpuulle ja Roki tuli telttaan ensi kertaa elämässään, se käpertyi viltin päälle ja alkoi unille. Ja nukkui siinä koko yön. Kun aamulla heräiltiin, se könysi meidän väliin lällyteltäväksi. Mutta aivan selvästi matka ja ulkoilu väsytti jo koiraakin kunnolla ja uni maittoi.


18.6. lauantai
Vika päivä oli selvästi sateisin. Kaksi ekaa oltiin säätiedotuksista huolimatta päästy menemään kohtalaisen aurinkoisessa ja lämpöisessä, oikeastaan tosi hienossa kelissä. Yöllä kuitenkaan ei tullut vettä juurikaan ja säilyttiin teltassa kuivina, vaikka tiedossa olikin, että meitin retkeilyteltasta löytyy pienoisia reikiä. Tulevaisuuden hankintalistalta löytyy kyllä telttakin... Vettä tuli sitten tasaiseen tahtiin ripottelemalla. Noin kymppikilsa oli matkaa jäljellä ja se taittui kohtalaisen hyvää tahtia helpommassa maastossa. Jätimme jälleen pari komeaa kohdetta väliin, ei vain virtaa ollut ja toisaalta sääkään ei oikein suosinut maiseman katselua. Matkan varrelta olisi löytynyt Pirunkirkko ja Mäkrävaara. Pidettiin muutama breikki matkan varrella ja edettiin sopivaa vauhtia.


Ikolanaholta löytyi vielä kaivo ja hyvää juomakelpoista vettä, joten päätimme siellä noin kolme kilometriä ennen Ukko-Kolia vielä kokata lounaan. Eväitähän matkassa oli reilusti, olimme viisastuneet parin vuoden takaisesta Kevon reissusta, jossa vähän oltiin niukemmilla ruuilla matkassa. Pidettiin sitten vielä reilu tauko ja syötiin hyvin. Tästä jatkettiin sitten lopulta takaisin Luontokeskus Ukon parkkipaikalle ja autolle, ja olisiko ajoitus parempi voinut olla - aivan kauhea kaatosade alkoi ensimmäistä kertaa koko reissulla juuri silloin, kun avattiin auton ovet.


Tosi hieno reissu oli ja seura mitä parhainta, yhteistyö ja ajoitus toimi, mikä on aika tärkeää tuollaisella reissulla, varsinkin jos pitempään matkattaisiin. Ennen ei oltukaan tuolla kokoonpanolla vaeltamassa oltu. Hulvattomat jutut piristivät myös matkaa ja jotenkin positiivista pilkettä sai myös Rokista, joka kieltämättä on aika huvittava sälli. Hihnassa kulkemisessa oli oikeastaan ainoat vaikeudet, mitä sen kanssa matkassa tuli. Itse totesin kuntoni melko paskaksi ja muutamassa mäessä tuntui kyllä kamalalta. Mutta plussan puolelle reissu kyllä kääntyi huomioiden sen, että jalassa oli lähtöä edeltävänä päivänä ostetut kengät ja selässä myös ensi kertaa uusi rinkka kunnon vaelluksella. Varusteet eivät kyllä pettäneet, mutta aikansa otti, ennen kuin sai säädettyä rinkan välitykset sopiviksi. Samoin jalat säilyivät ilman rakkoja, mutta varret kyllä vaativat vähän nöyrtymistä, nilkkoihin otti ja painoi aikalailla.

Kun päästiin kotiin, Roki veteli sikeitä lähes 24 tuntia yhtä soittoa. Söi ja kävi pienillä lenkeillä välissä. Vielä tänäänkin Roki on ollut sisätiloissa tosi rauhallinen, mutta metsässä löytyi jo kaverista virtaa, heittelin narupalloa ja tehtiin yksi nakkiruutu. Nyt jostain niitä ohjeita tuon jäljen treenaamiseen nakkiruudusta eteenpäin, hyvin Roki työskentelee ruudussa!

Hieno kokemus oli, toivottavasti päästään vielä Lappiin reissuun loppukesästä!

Hellettä ja kesäsuunnitelmia

Alkoipas loma nyt kertakaikkisen upeilla säillä! Nyt on viikon verran kohta ollut helteistä kesäkeliä. Ilmeisesti alkuviikosta viilenee. Sikäli hyvä, että Rokin kanssa pääsee sitten treenailemaan. Nyt on poika ollut aika reporanka, kuuma sää verottaa. Pitempi lenkki on voitu tehdä vasta illalla ja treenaaminen on ollut vähissä. Lisäksi itikkakausi on käynnistynyt todenteolla ja mäkäräisistä on sekä itselle että Rokille aikalailla kiusaa. Mahanalus ja silmäkulmat on koiralla syötyinä. Onneksi ei nuo puremajäljet tunnu juuri kiusaavan Rokia, se ei hankaa niitä eli ne eivät varmaan juuri kutia.

Toissailtana käväistiin mökillä. Paikka on metsän keskellä järven rannassa ja arvata saattaa, että siellä niitä ötököitä piisasi. Roki kuitenkin oli aivan onnessaan järvestä ja kävi pulahtamassa monta kertaa uimassa sekä kepin perässä että omin päin. Virkistyi siitä silmin nähden ja sai hurjia hepulikohtauksia, jotka pistivät koiran rallaamaan mökin ympäri ihan pöllönä.

Kotona onneksi on viileää alakerrassa. Varsinkin eteisen laattalattia on Rokille mieluisa, kuten viime kesältäkin muistettiin.

Ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä Kolille kolmeksi päiväksi vaeltamaan. Itikat kyllä huolettaa minua, enemmän tosin itseni kuin Rokin takia. Mulla ei hermo meinaa kestää ininää ja ötökkäpilveä ympärillä. Ihan menee järki niiden kanssa, vaikka siis mitään kummempia allergiaoireita niistä ei tule. Ennemmin vaan ei pää kestä. Toivotaan ensi viikolla vähän ilman viilenemistä ja tuulisempaa keliä, niin olisi vähän helpompaa. Mulla on varusteetkin vähän niin ja näin kunnossa. Rinkka on kyllä uusi ja hyvä, mutta kengät kappaleina ja nekin ovat vain Salomonin retkeilykengät, eivät kunnon vaellusjalkineet. Gore-kalvo ainakin on mennyttä ja ne kastuvat läpi, jos on märkää. Saa nähdä, vieläkö ostaisin koeajoon uudet kengät ensi viikolle. Onpahan sitten vaan jalat paskana, jos uusilla kengillä lähtee saman tien rinkka selässä päiväreissuille.

Tuleepahan testattua myös Roki ja telttailu. Vähän jännittää, saako itse nukuttua reissussa ollenkaan, jos koira on kovin levoton. Korvatulpat ainakin on ihan pakollinen setti itselle. Meillä on onneksi ihan tilava kolmen hengen teltta, jossa koirakin varmasti menee. Luulisi Rokia väsyttävän, jos pitkät päivät ilman varsinaisia nukkumataukoja kuljetaan. Mutta uudet tilanteet tietysti ovat aina vähän outoja. Koli on kansallispuistoaluetta ja koira tulee pitää kytkettynä. Eli ihan hurjaa höntyämistä ei ole luvassa. Kiinostavaa testata joka tapauksessa!

Tämä vaellusharrastus on kyllä meihin pienen kipinän sytyttänyt ja Lappi houkuttaa vielä loppukesästä. Kaksi vuotta sitten valloitettiin Utsjoella Kevon kanjoni ja haaveissa siintelee vielä jonain päivänä Kebnekaise. Viime kesänä jäi pitempi vaellus väliin, mutta tehtiin Lapin rundilla kuitenkin muutama päiväretki Saana-tunturilla ja Ylläksellä. Tälle loppukesälle suunniteltiin jälleen Utsjokea, mutta tällä kertaa itäosia eli Sevettijärvi-Pulmanki -reittiä.