lauantai 9. lokakuuta 2010

Syyslenkillä

Ihana lenkki heitettiin Aittovuoressa! Eksyttiin metsään, kun lähdettiin pururadalta. Ei haitannut mitään, koska tiesin, että pururata kuitenkin kiertää jossain koko sitä metsäaluetta. Yllärinä kuitenkin tuli vastaan omakotitaloja ihan jostain muusta suunnasta kuin olin olettanut. Tämä on mulle kyllä tosi yleistä, kehittelen jonkin vision alueesta ja olenkin yhtäkkiä ihan hakoteillä. Mutta eipä se haitannut, paikallistin itseni niiden talojen perusteella ja jatkettiin vielä vähän harhailua. Sää oli pilvisen syksyinen, aika lämmin vielä.

Siis kyllä tuo Rokin pallipolitiikka nyt vieläkin on niin ja näin. Selällään tuntuvat helposti aina molemmat, mutta joku ihme kyky tuolla kaverilla on imaista toinen sisuksiinsa seistessä. Toinen kives on selkeästi kassissaan, mutta toinen tuntuu vain näköjään välillä. Yllätyin oikein eilen, kun en saanutkaan kopeloitua kuin yhden kiveksen. Mutta en hätäilisi vieläkään, ei Rokilla ole myöskään mitkään äijätavat vielä alkaneet. Kyykkypissoja pissataan edelleen.

1 kommentti:

  1. Nii noh meil tuli sillon 6kk iässä vasta sieltä yhtä äkkii vaan plumpashtivat ulos! Voi helepotuksen riemua.. Ja ei meilläkään viel nosteta räpylää.. :D

    - Tanja ja Nemo

    VastaaPoista