torstai 6. tammikuuta 2011

Töitä ja temppuja

Huoh. Työt jatkuu. Loppiainen tänään kuitenkin kevensi ekaa työviikkoa. Muuten ollutkin sitten melkolailla rankkaa, kun työunirytmi ei yllättäen palautunutkaan paikalleen. Mulla ei ole ollut nukkumisvaikeuksia koko viime syksyn aikana, mutta nyt meni neljä yötä ihan muutaman tunnin unilla. Viime yö jo ok, toivottavasti asettuu nyt. En siis mitenkään jaksa tuota vajaan sadan kilsan työmatkaa tollasilla unilla, tilttaan rattiin ja ahistaa jo etukäteen matka.

Roksu-poksu nautiskelee edelleen lomasta, Villellähän tämä viikko vielä on vapaata. Muistaakseni sunnuntaina kävivät Rokin kanssa Villen porukoilla kyläilemässä, ohjelmaan kuului lenkki metsässä ja leikkiä tuttavaperheen lasten kanssa. Oli kiva kuulla, että Roki leikki tosi nätisti lasten kanssa ja vanhempi 10-v. poika oli myös onnistunut käskyttämään Rokia (istu, maahan, tänne) ja oli toiminut kuulemma hyvin. Pitäisikin välillä antaa muiden ohjata Rokia, itsellä on niin hyvä tuntuma siihen, että osaa ajoittaa käskyn juuri oikein, valita äänensävyn ja hakea oikein kontaktia automaattisesti. Olisi terveellistä, jos Roki toimisi muidenkin kanssa.

Olohuonetokoilua ollaan edelleen jatkettu melkein joka päivä. Tänne pitäisi vetää mattoja lattialle enemmän, parketilla ei pysty tekemään yhtään mitään liukkauden vuoksi. Olohuoneen iso matto on ainoa mahdollinen paikka. Haluaisin saada neuvoja uusiin temppuihin, joita koiralle voisi opettaa, ideat on vähissä.

Jalkojen välistä pujottelua on tehty jonkin verran, kaksi askelta menee oikein nätisti yhdellä palkitsemisella, eikä tarvitse enää edes ohjata.

Kurre on edelleen nami- ja käsiavusteinen, Roki ottaa kädestä käpälillä tukea, ei pysy itsekseen.

Kieriminen on aivan selkärangassa, temppu, jota Roki tarjoaa ihan omin päinkin. Mutta jos kierroksia on yhtään liikaa, ei malta tehdä sitä, aloittaa, mutta pomppaa ylös ja ääntää.

Ympäri Roki pyörähtää myös paikallaan nätisti. Teki sitä eilen myös ilman käsimerkkiä.

Tassua Roki antaa hyvin kummallakin käpälällä.

Odota-komento on hienosti hallussa, Roki odottaa lupaa sekä ruokaan, namiin, leluun ynnä muuhun toimintaan. Miinuspuolena se, että odota-komentoa tulee käytettyä joka helkatin tilanteessa aina hihnassa vetämisestä lähtien. Mun teorian mukaan Roki ei osaa käskystä seistä paikallaan juuri sen takia, että siihenkin tilanteesta riippuen on käsketty joko "seis", "seiso" tai "odota".

Yritin opettaa laittamaan käpälät laatikkoon. Pari kertaa sain palkattua oikeasta suorituksesta, Rokin mielestä paras temppu laatikon kanssa kuitenkin on sen syöminen. Edelleen olen kannatuttanut Rokilla kaikenlaisia pieniä ja isojakin esineitä. Hampaanjäljet kaukosäätimessä todistaa. Hienosti se tuo nyt kaiken käteen. Huvittavinta ehkä oli, kun yritin saada työhuoneessa yläkerrassa Rokin tuomaan nitojan. Esine oli kuitenkin liian omituinen eikä Roki suostunut ottamaan suuhun sitä. Myöhemmin tulin alas ja Roki myöhemmin perässä ja kolautti nitojan eteisen lattialle :D.

Ihan tokoilusta luoksetulo onnistuu nyt ilman käsiavustetta! Asento on hienosti suora ja parhaimmillaan myös tosi tiivis. Pieni vartalon nytkäyttäminen tiivistää vielä hiukan löysän asennon. Maahanmeno liikkeestä on parantunut hirmuisesti namipelin ansiosta. Liikkeestä seisomista ja hyppyä ei olla tehty yhtään... Koiran jättäminen sekä makuulle että istumaan onnistuu aika kivasti, olen liikkunut koiran ympärillä n. kolmen metrin säteellä ja Roki pysyy nätisti paikallaan. Olohuoneen lisäksi ollaan tokoiltu pihalla meidän parkkipaikalla. Se on mukavan hiljainen ja riittävästi valaistu. Noutoa varsinkin tehty siellä. Lelupalkalla sain Rokin jopa odottamaan sivulla heiton ajan. Wuhuu! Pidin siis lelua Rokin näkösällä ja vaikka koira oli tietoinen myös kapulasta ja noteerasi myös heiton, jaksoi lelun avulla odottaa paikoillaan. Noutokäsky piti tosin antaa pari kertaa, koska mieluummin olisi ekaksi tarrannut leluun :). Haki kuitenkin kapulan!

Sivulletulo on nyt jostain syystä kosahtanut. Roki tulee kohtiksesti, jos on selän takana, kun kutsun ja näytän kädellä paikkaa. Mutta etupuolelta ei sitten millään, ei edes namilla vetämällä. Istuu jäpöttää vaan johonkin ja jotenkin päin. Pitää ottaa taas kunnon nakit käyttöön ja aloittaa alusta. Johan se tuon osasi pelkällä käskylläkin jossain vaiheessa. Käännöksiä ollaan seuraamisessa kuitenkin tehty jatkuvasti, mutta kai tuo takapään käyttö on vielä aika heikkoa ja pitää sivullekin houkutella taas laajoissa kaarissa...

TT:n treenit jatkuu ensi viikolla. Pitäisi sitä seisomaan pysähtymistä ja hyppyä tehdä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti