lauantai 2. maaliskuuta 2013

Eletään jo maaliskuuta

Tosiaan, kevät alkaa jo kolkutella, kun ollaan maaliskuun puolella. Hiihtoloma vetelee viimeisiään. Reissusimme alkuviikon Tahkolla ja Roki oli hoidossa puoliksi Birgitalla ja mun porukoilla. Aivan sippi oli koko torstai-illan, kun haettiin poika kotiin. Käytiin Saviolla lenkillä, kun viime sunnuntaina vein Rokin hoitoon. Mielenkiinto Saraa kohtaan oli edelleen varsin kova, vaikka Sara on sitten viime yhteislenkin steriloitu. Roki oli ahdistellut Saraa jonkin verran myös hoitoon jäätyään.

Eilen käytiin porukalla lenkillä Annen, Ainon, Santun ja Lakun kanssa. Alusta lähtien todettiin, että fiksumpaa olisi ollut mennä johonkin jäälle, missä nuoriso olisi saanut rallata pitkin ja poikin. Polulla meinasi hiukan olla tungosta. Santtu olisi halunnut vähäsen leikkiä Rokin kanssa, mutta Aino keskittyi Santun höykytykseen, samaa perhettä kun ovat. Roki käytti luonnollisesti tilaisuutta hyväkseen ja nuohosi Ainon hännän alla aina kun silmä vältti. Aino kyllä yleensä antaa napakasti palautetta, mutta nyt sen huomio oli enimmäkseen Santussa, joten Roki liehitteli aikalailla. Varsin ongelmaa ei tuosta kuitenkaan nyt tullut, sen verran hyvin Aino nytkin torjui kosiskelut.

Rokilla on kevättä rinnassa, mutta kuten jo aiemmin totesin, mielestäni tilanne on jonkin verran nyt jo helpottanut, ainakaan tienpientareita pitkin Roki ei enää kulje taukoamatta nenä maassa.

Olen ilmoittanut Rokin nyt Rautalammille ryhmänäyttelyyn 23.3. ja Vaasaan kv-näyttelyyn 13.4. Jos huomenna aikataulu antaa myöten, taidetaan käydä ottamassa vähän näyttelytreeniä Nooran, Tiinan ja Piikan kanssa. Nooran on suunniteltu esittävän myös Piikaa Rautalammilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti