keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Riemukas jälleennäkeminen

Vitsit, kun työnteko vie harrastuksilta aikaa. Nyt on ollut aika haipakkaa ja pitkiä päiviä, venyneet vielä iltapäivistä. Kotiintulo on kuitenkin aina mukavaa, saa vallan lämpimän vastaanoton kerrasta toiseen - ensin poika ei meinaa pysyä nahoissaan, kun yrittää hillitä itseään, pyrkii pysymään istumassa ja teputtelee paikallaan etukäpälillä, sitten pokka pettää ja kaveri puhkuu ja puhisee, sen jälkeen tulee riemuisasti halaamaan ja kieli lopsaa erittäin päättäväisesti. Näin sydämellisen vastaanoton saan onneksi (?) vain karvaisemmalta miespuoliselta asuinkumppaniltani (kumpihan lienee), toinen varmaan hankkisi tuolla vastaanotolla ennen pitkää mustan silmän (allekirjoittanut ei ikinä ole parhaimmalla tuulellaan töistä kotiutuneena).

Rokin tyyli jakaa hellyyttä on tyrmäävän päättäväinen. Pari nimeltämainitsematonta muuta bortsua ja kelpietä tekevät sekunnin sadasosassa täsmäiskuja kohti rakkauden kohteeksi joutuneen ihmisen naamaa, joskus saattaa saada turpiinsa, kun rakastaja saapuukin hampaat edellä tai saattaa esimerkiksi silmälasit HAJOTA. Roki ei perusta tekniikkaansa kuitenkaan pika-attackeihin. Rokin rakkaushyökkäys tapahtuu hitaammin, mutta heikompaa hirvittää, kielen lopse on karmiva ja sitä on vaikea väistää, jos tulee ahdistetuksi seinää vasten. Roki myös halaa rakkauden kohdetta tiukalla syliotteella. Korvia Roki rakastaa erityisesti, niiden aromi on pikkubortsun makuun. Vieraat, varautukaa.

Jottei nyt syntyisi vääriä käsityksiä koirankasvatusmenetelmistä, niin useimmiten meillä pyritään tekemään kotiintulot mahdollisimman matalalla profiililla ja koirasta piittaamatta, jotta vieraidenkin vastaanottaminen sujuisi lunkisti Rokilta. Välillä vaan lipsuu ja saattaa mennä ehkä vahingossa koiran yllyttämisenkin puolelle... *nolo*

Koirakoulun jatkokurssi lähenee loppuaan, yksi kerta enää ja loppukoe. Täytyy sitten katsoa, missä jatketaan, minä ainakin tarvitsen kädestystä alokasluokkaa varten. Suurin osa liikkeistä alkaa olla periaatteen tasolla hallussa, nakin kanssa onnistuu, ohjaavilla liikkeillä ja lyhyillä etäisyyksillä.

Nouto on meidän supersuosikki, Roki on siinä niiiiin innokas! Ja söpyläinen noutaa nykyään mitä vaan. Eilen tehtiin namialustaa käyttäen koiran lähettämistä luota eteen-komennolla, takaisin tullessa piti tulla joko suoraan eteen istumaan tai matkalla piti käskeä maahan tai seisomaan. Kumpikin onnistuu, mutta myöhään. Olohuoneessa Roki reagoi välittömästi, mutta hallilla ei kerkeä kuunnella mua. Tulee kyllä tosi nopeasti luokse, mutta maahanmeno tapahtuu ihan viime metrillä. Ylipäätään ihmettelen, miten Roki on oppinut pysähtymään seisomaan, koska en ole osannut opettaa sitä ja olen käyttänyt varmaan viittä eri käskysanaakin. Niin se vaan kuitenkin pysähtyy, tosin laiskasti ja kenties vielä yhden askelen ottaen. Mutta itse asiaan takaisin, hauskinta kuitenkin oli, että kun tuon harjoituksen viimeinen toisto oli ohi, lähetin Rokin hakemaan vielä lätkänkin ja hilmu nätisti toi vielä senkin mulle <3.

3 kommenttia:

  1. Nuo pika-attackit on todella tuttuja, Marneus harrastaa niitä vieraiden ihmisten kanssa. :/ Tosi hankalaa kouluttaa koira niistä pois, kun tutuille ihmisille se ei niitä pahemmin tee. Jossain vaiheessa vieraat koekaniinit muuttuvat koiralle sen verran tutuiksi, että peppu pysyy maassa moikatessa. Vaan aina kun tulee uusia vieraita vastaan, niin sama rumba jatkuu.. Erityisesti koirapuistossa tämä ongelma vaivaa. Tietysti se aina riippuu siitä toisesta ihmisestä, jotkut tykkää ja jotkut ei, kaikkia kuitenkin aina varoitetaan Marnosen käytöksestä niin osaavat varautua :D

    VastaaPoista
  2. Koiran ottaessa noin lämpimästi vastaan on lähes mahdotonta pysyä viileänä. Itsehän heittäydyn sukulaisten mäyräkoirien kanssa aina lattialle peuhaamaan ja olen melkein enemmän innoissani kuin ne. Pääsisinpä pian morjestamaan myös Rokia. Viimeksi tuli reikä paitaan tissien kohdalle (ei haittaa, oli vanha kolttu) mitähän seuraavaksi. =)

    - E

    VastaaPoista
  3. Emäntä ylpeänä kertoo: Roki ei enää pure naisia tissistä. Se vaan pussailee ja ihan asiallisesti pääosin naaman (ja kaulan) alueelle.

    VastaaPoista