Maasto yllätti vaativuudellaan, lähes jatkuvaa nousua ja laskua kallionlaitaa ja juurakkoista kivikkopolkua pitkin. Aluetta koskevissa infoissa oli ilmaistu huolenaiheena maaston rapautuminen ja eroosio ja tämän takia retkeilijöitä kehotettiin pysymään merkityillä poluilla. Huoli oli mielestäni erittäin aiheellinen ja tämän takia ihmeteltiinkin, miksi suosittua retkeilyreittiä ei ole sen kummemmin rakennettu. Muutama portaikko pahoihin paikkoihin ja lahoamispisteissä olevien pitkosten kasaaminen helpottaisi niin liikkumista kuin suojaisi myös maastoa.
16.6. torstai
Startattiin kello viisi aamulla liikenteeseen. Perillä Kolilla oltiin parin pysähdyksen taktiikalla ja kauppareissulla varustautuneina yhdentoista jälkeen. Ukko-Kolin luontokeskukselta päästiin siis puolilta päivin aloittamaan vaellus.
Upeita kansallismaisemia oli nähtävissä heti matkan alusta lähtien. Järvistä, saarista, kallioista ja metsästä nautittiin pitkin reissua näköalapaikoilla, mistä luonnollisesti seurasi paljon ylös-alas -menoa jatkuvasti.
Ekalle päivälle oltiin laskeskeltu noin kymppikilsa taivalta ja leppoisalla tahdilla sitä taitettiin, kiirusta ei ollut. Oltiin kuultu, että alueen juomavesitilanne on kohtalaisen heikko, mikä pitikin paikkansa. Veden keittäminen juomatarkoitukseen ei huvittanut yhtään ja toisaalta, myöskään järvivettä ei ollut liian hyvin tarjolla siihen tarkoitukseen.
Pysähdyttiin pari kertaa matkan aikana vähän pitemmiksi tauoiksi, jotta sai kengät heitettyä jalasta hetkeksi. Rokia ei matka vielä painanut, vaan olisi jaksanut vaikka kuinka vielä rallata kepin kanssa. Kun ihmisistä ei piisannut leikkiseuraa, Roki tyytyi pureksimaan keppiä ja uimaan joessa. Edellisestä seurasi monta oksennusta, Roki ei ole vieläkään oppinut, että kaluttu puunsilppu tulee siitä puolen tunnin päästä oksulla ulos. Uimista Roki harrasti aina tilaisuuden tullen, ekan joen taukopaikalla se yllätti myös kiipeämällä vedestä puolen metrin korkeudella olevalle sillalle.
Ennen yöpymispaikaksi valitsemaamme Ryläyksen kotaa löytyi lähde, josta saimme juoma- ja keittovedet. Kiersimme siis Herajärven kierrosta vastapäivään eli aloitimme taipaleen järven länsipuolta pitkin. Ryläys oli vaara, jonne päästiin järkyttävän pitkällä yhtäjaksoisella ja jyrkällä nousulla. Meinasi kyllä usko siinä loppua kesken. Kota oli hienolla paikalla ja ruokatauon jälkeen jaksettiin vielä Villen kanssa huonen arpaonnen kohdatessa lähteä takaisin alas lähteelle tankkaamaan pullot vielä seuraavaa päivää varten. Roki jäi kaveriemme kanssa Ryläykselle odottamaan.
Illalla tsekattiin vielä ihan Ryläyksen laki ja siellä oleva lintutorni. Maisemat jälleen upeat eikä Rokilla paljon päätä pakottanut jylhillä kallioilla. Itseä sen sijaan hirvitti enemmänkin koiran rohkea liikuskelu kalliomaisemissa.
Ensimmäinen yö nukuttiin autiokodassa Ryläyksen nuotiopaikalla. Leveillä lavereilla nukutti hyvin ja myös Roki nukkui rauhallisesti, mitä nyt muutaman kerran yön aikana kävi pussailemassa kaikki ihmiset. Itse varauduin korvatulpilla, joista olikin iso apu, koska tapanani on vieraassa paikassa tosi paljon kuulostella Rokin liikkeitä. Ville kävi ulkosalla yöllä ja havaitsi suon laidasta kovaa rytinää ja liikettä. Roki ei tähän reagoinut, mutta Ville arveli hirveksi. Seuraavana päivänä kuultiin, että alueella on tehty myös karhuhavaintoja eikä olisi ollut tuossakaan tilanteessa yhtään mahdotonta.
17.6. perjantai
Aamulla jatkettiin kohti Kiviniemeä, joka aiemmin oli Herajärven kierroksen eteläisin piste. Nyt järven eteläpään lahden olisi päässyt kiertämään reittiä pitkin kokonaan, mutta siitä olisi tullut 20 kilometriä lisätaivalta ja meidän suunnitelmaan kuuluikin nyt ylittää järvi Kiviniemen kohdalla olevien salmien ylitse menevällä lautalla ja sillalla.
Toisen päivän maasto Herajärven länsirannalla jatkui erittäin jyrkkäpiirteisenä ja raskaana.
Kiviniemessä olimme puolilta päivin ja pidimmekin oikein hyvänlaisen breikin siellä. Kiviniemessä on matkailutila ja sen nurmikolla istuttiin taukoa. Vettä oli saatavissa ja astiatkin tiskattiin. Taidettiin auringonpaisteessa vähän torkahtaakin. Roki päätyi lopulta tolppaan kiinni, vaikka lupa irtipitämiseenkin saatiin. Tämä sen jälkeen, kun irtipidetty Roki oli käynyt ensin vetämässä isäntäväen kissan safkat portailta ja kaatanut meidän trangian.
Tässä vaiheessa myös Roki alkoi tajuta, että silloin kun pidetäään taukoa, kannattaa oikeasti vaikka ottaa tirsat eikä höntyillä ympäriinsä.
Kiviniemestä lähtiessämme paikan isäntä varoitti käärmeistä. Eikä aiheetta, koska heti kohta seuraavaa niittyä ylittäessämme polulla luikerteli noin 30-senttinen kyy. Tulipahan taas aiheellinen varoitus siitä, miksi kannattaa tietynnäköisillä paikoilla pysytellä tiiviisti poluilla. Eipä päästetty Rokia harhailemaan polulta yhtään puskaan niitty- tai hakkuu-aukeilla.
Ylitimme sitten salmen lautalla, jota kiskottiin itse liikkeelle vaijereiden avulla. Rokia ei hirvitä mitkään uudet kokemukset, alustat tai paikat. Lautallekin meni reippaasti ja päivysti siinä niin kauan, että päästiin yli. On sillä hyvät hermot ja pääkoppa kunnossa, helppo koira kaikissa uusissa tilanteissa! Toinen salmi ylitettiin sitten siltaa pitkin.
Tällä kertaa sitten kaverit kävivät hakemassa vettä läheisestä kaivosta, jonne tuli muutaman sadan metrin pisto polulta. Me odoteltiin sen aikaa polkujen risteyksessä ja vahdittiin rinkkoja. Itikoita tuolla oli aika järkyttävät määrät, meinasi vähän hermoon itellä ottaa. Rokia ei kuitenkaan kauheasti häirinnyt, kyllä sillä silmänympärykset oli syötynä, mutta ei riesaksi asti. Ja kun ötökkä oli lähinnä hyttystä, ei mäkärää, selvittiin vähän helpommalla. Meitä oli varoitettu tuosta Seppälän tilan kaivosta, että viime kesänä veden laatu ei olisi ollut hääppöistä. Nyt ei kuitenkaan mietitty sitä ja ainakin maultaan vesi oli kylmää ja raikasta. Eikä menneet mahat sekaisin.
Kiviniemeä edeltävä Herajärven länsipuoli oli se jyrkempi ja rankempi puoli. Tasaisia pätkiä ei oikeastaan ollut ollenkaan. Matka eteni vähän jouhevammin järven itäpuolella ja jätettiin tuolta perjantai-illalta tarkoituksella pisto Vesivaaralle tekemättä, vaikka paikkaa oli hienoksi näkymiltään kehuttu. Matkaa kertyi perjantaille noin 20 kilometriä jo sinälläänkin.
Leiriytymään päädyttiin Ylä-Murhin telttapaikalle. Polku kulki järven pohjoisosissa Kolin kansallispuistoalueella eikä siellä olisikaan saanut telttailla kuin merkityillä paikoilla. Ylä-Murhi oli entistä laidunaluetta, muutama aitta ja riukuaita piti perinnemaisemaa yllä. Kun sinne päästiin joskus seitsemän jälkeen, satoi jonkin verran vettä. Laitettiin teltat pystyyn ja alettiin ruuanlaittoon. Paikalla leiriytyi myös toinen porukka, kaksi samanikäistä pariskuntaa hekin. Sieltä löytyi samantien myös bortsunomistajat, Nice Try -kasvatti kuulemma kotona. Hauskoja yhteensattumia :).
Telttayö meni ihan mahtavasti. Tämähän nyt oli se, mitä etukäteen jänskättiin. Ettei teltassa nukkumisesta tulisi kellään yhtään mitään. Mutta kun viimein vetäydyttiin yöpuulle ja Roki tuli telttaan ensi kertaa elämässään, se käpertyi viltin päälle ja alkoi unille. Ja nukkui siinä koko yön. Kun aamulla heräiltiin, se könysi meidän väliin lällyteltäväksi. Mutta aivan selvästi matka ja ulkoilu väsytti jo koiraakin kunnolla ja uni maittoi.
18.6. lauantai
Vika päivä oli selvästi sateisin. Kaksi ekaa oltiin säätiedotuksista huolimatta päästy menemään kohtalaisen aurinkoisessa ja lämpöisessä, oikeastaan tosi hienossa kelissä. Yöllä kuitenkaan ei tullut vettä juurikaan ja säilyttiin teltassa kuivina, vaikka tiedossa olikin, että meitin retkeilyteltasta löytyy pienoisia reikiä. Tulevaisuuden hankintalistalta löytyy kyllä telttakin... Vettä tuli sitten tasaiseen tahtiin ripottelemalla. Noin kymppikilsa oli matkaa jäljellä ja se taittui kohtalaisen hyvää tahtia helpommassa maastossa. Jätimme jälleen pari komeaa kohdetta väliin, ei vain virtaa ollut ja toisaalta sääkään ei oikein suosinut maiseman katselua. Matkan varrelta olisi löytynyt Pirunkirkko ja Mäkrävaara. Pidettiin muutama breikki matkan varrella ja edettiin sopivaa vauhtia.
Ikolanaholta löytyi vielä kaivo ja hyvää juomakelpoista vettä, joten päätimme siellä noin kolme kilometriä ennen Ukko-Kolia vielä kokata lounaan. Eväitähän matkassa oli reilusti, olimme viisastuneet parin vuoden takaisesta Kevon reissusta, jossa vähän oltiin niukemmilla ruuilla matkassa. Pidettiin sitten vielä reilu tauko ja syötiin hyvin. Tästä jatkettiin sitten lopulta takaisin Luontokeskus Ukon parkkipaikalle ja autolle, ja olisiko ajoitus parempi voinut olla - aivan kauhea kaatosade alkoi ensimmäistä kertaa koko reissulla juuri silloin, kun avattiin auton ovet.
Tosi hieno reissu oli ja seura mitä parhainta, yhteistyö ja ajoitus toimi, mikä on aika tärkeää tuollaisella reissulla, varsinkin jos pitempään matkattaisiin. Ennen ei oltukaan tuolla kokoonpanolla vaeltamassa oltu. Hulvattomat jutut piristivät myös matkaa ja jotenkin positiivista pilkettä sai myös Rokista, joka kieltämättä on aika huvittava sälli. Hihnassa kulkemisessa oli oikeastaan ainoat vaikeudet, mitä sen kanssa matkassa tuli. Itse totesin kuntoni melko paskaksi ja muutamassa mäessä tuntui kyllä kamalalta. Mutta plussan puolelle reissu kyllä kääntyi huomioiden sen, että jalassa oli lähtöä edeltävänä päivänä ostetut kengät ja selässä myös ensi kertaa uusi rinkka kunnon vaelluksella. Varusteet eivät kyllä pettäneet, mutta aikansa otti, ennen kuin sai säädettyä rinkan välitykset sopiviksi. Samoin jalat säilyivät ilman rakkoja, mutta varret kyllä vaativat vähän nöyrtymistä, nilkkoihin otti ja painoi aikalailla.
Kun päästiin kotiin, Roki veteli sikeitä lähes 24 tuntia yhtä soittoa. Söi ja kävi pienillä lenkeillä välissä. Vielä tänäänkin Roki on ollut sisätiloissa tosi rauhallinen, mutta metsässä löytyi jo kaverista virtaa, heittelin narupalloa ja tehtiin yksi nakkiruutu. Nyt jostain niitä ohjeita tuon jäljen treenaamiseen nakkiruudusta eteenpäin, hyvin Roki työskentelee ruudussa!
Hieno kokemus oli, toivottavasti päästään vielä Lappiin reissuun loppukesästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti