Karhunkierroksen summittainen kartta ja muuta tietoa reitistä löytyy täältä: Karhunkierros - luontoon.fi
Sunnuntai
Aamupäivällä pakattiin rinkat, muut releet ja koira autoon ja startattiin kohti Kuusamoa. Oma rinkkani painoi 14-15 kiloa ilman vettä, Villellä muutaman kilon enemmän. Rokin repussa oli ruuat, pyyhe ja mantteli, painoa noin 2,5 kiloa koiraa varten. Koko reissuporukkaan kuului meidän lisäksi myös kaksi kaveripariskuntaa, joista toinen lähti Jyväskylästä matkaa omalla autollaan. He nappasivat kyytiin Iisalmesta puolet kolmannesta pariskunnasta - toinen puolikas liittyi seuraamme reitin varrelta kolmantena vaelluspäivänä.
Taisi heilahtaa automatkaan kahdeksan tuntia, ennen kuin Ruka häämötti kohdalla. Meillä oli mökki varattuna ihan Rukan läheltä. Illalla käytiin vielä vähän jalottelemassa ja katsomassa paikkaa, johon meinattiin reitti päättää. Saunomisten jälkeen painuttiin yöunille ennen aamun starttia reitille.
Maanantai
Aamusella tankattiin hyvät aamupalat, jonka jälkeen siistittiin mökki ja siirryttiin Itä-Rukan puolelle, jonne jätettiin parkkipaikalle autot. Taksi nappasi porukan sieltä kyytiin ja matkattiin Sallantien varteen Ristikallion pysäköintialueelle. Karhunkierroksen olisi voinut aloittaa myös pohjoisemmasta, Hautajärven luontotalolta, mutta matka olisi venynyt 70 kilometristä 80 kilsaan.
Pääsimme reitille vähän ennen kymmentä ja päivän etappi oli noin 20 kilometriä. Aluksi reitti kulki mäntykankaalla ja kaiken kaikkiaan ekana päivänä reitti oli melko helppokulkuista. Ristikalliolla otettiin pieni paussi ja maisemat oli mahtavat!
Aurinkokin alkoi pilkistellä ja lämpimän aurinkoisesta vaellussäästä saatiin nauttia melkein koko reissun ajan. Roki höntsäsi alkuun aikalailla, mutta tyytyi hyvin pysymään polulla eikä sinkoillut metsän suuntaan. Paimenkoiramaiseen tyyliin Rokin piti tarkkailla koko ajan, onko kaikki ryhmän jäsenet matkassa. Rokia varten Villellä oli juoksuvyö ja joustoliina varusteena. Porojakin Roki bongaili, mutta totteli nätisti kieltoa olla pinkomatta niiden perään. Muuten Roki meni vähän "metsä-moodille" ja tottelevaisuus kaiken kaikkiaan oli vähän niin ja näin...
Taukopaikoilla Rokilla riitti loppuun asti virtaa kanniskella keppejä sopiville uhreille, joita kavereista löytyi. Minut ja Villen Roki jätti suosiolla väliin, mutta muut kyllä heltyivät heittämään kepukkaa. Välillä piti vähän kieltääkin heittelemästä, että myös Roki oikeasti lepäisi tauoilla. Kiinni kytkettynä tauoilla Roki painuikin makuulle.
Lounas maanantaina otettiin hienolla paikalla Taivalkönkään äärellä. Täällä ylitettiin ensimmäisiä riippusiltoja. Rokilla ei ollut ongelmia siltojen kanssa aluksi, mutta kun niitä ylitettiin useampia ja eräs oli varsin pitkäkin, koiraa alkoi hirvittämään. Vahingosta viisastuneena otettiin myöhemmin reppu pois koiralta ja päästettiin se tulemaan yksin ja irti sillan yli, jolloin Roki tuli varoen mutta reippaasti. Eniten ilmeisesti Rokista tuntui häijyltä kulkea ihmisen kanssa sillan yli, kun silta alkoi notkumaan. Silloissa oli kuitenkin hyvät verkot ja putoamisen riskiä ei ollut. Tuntui kyllä vähän ikävältä katsoa pitemmän riippusillan ylitystä, kun Roki meni aivan matalana ja takajalat epävarmoina.
Vaellus alkoi iltapäivästä jo painamaan jaloissa, mutta sinniteltiin Oulangan luontokeskukselle asti, jossa tankattiin vesipullot ja nautittiin vesivessasta. Siitä oli vielä reilun kilsan rykäisy Kiutakönkäälle, joka oli kyllä upea näky. Luontokeskuksen ja Kiutakönkään maastoissa oli varsin paljon liikkeellä päiväretkeilijöitä, joilta Roki sai osakseen ihasteluja, kun koirakin kantaa omaa reppua. Tätä kuultiinkin sitten reissun aikana lähes joka vastaantulijan suusta...
Kiutakönkäältä jatkettiin vielä vähän eteenpäin ja jäätiin yöksi hienolle telttapaikalle Oulankajoen varteen. Kosken alimmat kuohut näkyivät leiripaikalta ja kohina kuului taustaäänenä läpi yön. Joessa oli poukama ja hiekkaranta leiripaikan kohdalla ja kävinkin pulahtamassa ja vähän kylpemässä hyisessä vedessä illalla. Myös Roki katsoi aiheelliseksi tulla pelastamaan minua, kun kiljahduksilta kylmän veden takia en kyennyt välttymään.
Hyttysiä oli jonkin verran, mutta ei suuremmaksi häiriöksi asti. Rokilla kyllä itikat söivät kuonoa, mutta muuten ei koira liiemmin niistä häiriintynyt. Käytössä oli hevosillekin sopiva Flyblocker-hyttyskarkote, jolla pyyhin pari kertaa päivään Rokin naamataulun. Mantteli piti märänkin koiran illalla lämpöisenä ja Roki torkuskeli ruuanlaittopuuhien ajan. Myöhemmin illalla leiripaikalle tuli toinenkin vaellusporukka, mutta todella rauhallista kyllä oli eikä etukäteen pelkäämäämme ruuhkaa reitillä tai telttapaikoilla tosiaankaan ollut.
Yö oli itsellä ainakin aika levoton, oli kuuma ja kylmä vuoronperään, uni ei meinannut tulla ja kovalla alustalla makaaminen pisti vaihtamaan koko ajan asentoa. Tämä on tuttua mulle telttailusta ja eka yö on aina hankalin, joten en liiemmin unettomuudesta stressannut. Aamuyöstä jo sain nukuttuakin. Roki veteli sikeitä koko yön omalla solumuovialusellaan. Kun se jossain vaiheessa kömpi tiiviisti kylkeen nukkumaan, puin sille manttelin päälle, jonka jälkeen uni jatkui rauhallisena. Tuosta tulikin jokaöinen kuvio. Ensin Rokille tuli manttelissa kuuma ja unen sijaan se vain läähätti, joten takki pois päältä. Jossain vaiheessa yötä koira ryömi kylkeen, jolloin mantteli takaisin niskaan ja loppuyö sujui rauhallisesti.
Tiistai
Tuona ekana yönä pudotteli vähän vettä, mutta aamu oli taas hieno ja taivas selkeni. Vähän jäykältä tuntui heräillessä, mutta matka lähti taas taittumaan mukavasti. Oulankajoen rantamaisemat näyttäytyivät upeina, mutta kulku suuntautui päivän aikana taas metsään ja piti sisällään varsin puuduttavia tylsähköjä pitkiä pätkiä. 20 kilsaa oli taas etapin pituus. Ensimmäinen päivä tottumattomille painoi selkeästi tiistaina kropissa ja lounasaikaan yleistuntemus koko porukalla taisi olla aika lamaantunut. Roki se vain kantoi keppiä vuoron perään kaikille, meinasi olla jo ärsyttävää ;).
Pitkien metsäpätkien jälkeen päivän lopuksi lähdettiin laskeutumaan Kitkajoen varteen. Lasku oli loputtoman pitkä ja tuntui todella jaloissa. Pientä masennusta herätti havainto, että reittiselostuksen mukaista lähdettä ei laskun varrelta löytynyt. Mikäli se edes oli olemassa, mitään opastusta sille ei ainakaan ollut. Mielialaan vaikutti ankeuttavasti myös ihan hervoton hyttysmäärä, joka havaittiin, kun vihdoin päästiin Kitkan varteen. Ei sitten jääty ihan ensimmäiselle laavulle, vaan jatkettiin hiukan eteenpäin Päähkänäkallion juurelle. Oikeastaan ainoa kerta koko reissulla, kun mulla hyttyset meinasivat ottaa yliotteen, oli kun pistettiin teltat pystyyn metsän siimekseen. Toiminta oli varsin ripeätä.
Laavu ja nuotiopaikka olivat onneksi ihan joen varressa ja siellä tuuli niin kovasti, että pahin itikkapilvi pysyi poissa. Tuuli äityi jopa niin navakaksi, että meinasi trangiat ja kamat lennellä, mutta sadetta se ei onneksi tuonut mukanaan. Mielialat piristyivät hienon paikan ja ruuan myötä. Yöllä taisi vettä tiristellä taas pari tippaa, mutta pyyhkeet sun muut kuivuivat viimeistään seuraavana aamuna.
Kitkajokeen ei Rokia päästetty uimaan, virtaus oli tosi voimakas. Koiraa lukuunottamatta muut seurueen jäsenet kyllä kävivät joessa kylpemässä, mutta aika hankalaa se oli, itsekin menin virtauksen takia nurin ja keräilin kivasti mustelmia ja jotain asfaltti-ihottuman sukulaista joen pohjasta. Juomavesi otettiin muuten seuraavalle päivälle ihan Kitkajoesta. Purovettä oltiin juotu jo aikaisemmin, mutta Kitkajoen vettä oli joissain nettikeskusteluissa pidetty huonompilaatuisena. Heitettiin parit puhdistustabletit vesipulloihin, eikä kellään ollut mitään mahavaivoja.
Rokille maistui ruoka hyvin, kuten koko reissun ajan, ja unikin taas teltassa. Koiran ruokinnassa päädyin tekemään niin, että olin jo etukäteen pussittanut ruoka-annokset. Iltaisin satsi oli suurempi ja aamuisin pieni. Energiamäärä päivälle oli jonkin verran normaalia suurempi ja noin kolmannes ruuasta painon puolesta oli kuivalihaa, josta tuli sitten reilu kolmannes ruuan energiasta. Roki tuntui hyvin jaksavan tällä ruualla ja uloste säilyi normaalina, tosin varmaan käytti ruuasta enemmän hyödykseen, koska kakkasi harvakseltaan. Välipaloiksi Rokille oli varattu pari kanankaulaa per päivä.
Keskiviikko
Keskiviikkoaamuna reitti jatkui Kitkajoen vartta pitkin. Polku oli todella haasteellinen, kivikkoinen, kapea ja kiipeilyäkin vaativa. Roki otti paritkin hönttyrät ja mietittiin jo, että pitäisikö reppu ottaa siltä tuolla osuudella pois. Maisemat kuitenkin korvasivat osuuden haasteet ja aurinkoinen aamu oli hieno. Pikkuhiljaa noustiin ylös joen varresta ja saatiin jo hiukan esimakua kipuamisesta, jota varsinkin viimeinen vaelluspäivä olisi pullollaan.
Tulimme aamupäivän aikana Karhunkierroksen suosituimmalle päiväreitille eli Juuman pienelle Karhunkierrokselle. Meidän reittimme kulki muutaman kilometrin tätä polkua pitkin ja valitsimme lyhyemmän pohjoispätkän omaksi osuudeksemme - olisimme siis voineet kulkea pienen Karhunkierroksen pätkän joko etelä- tai pohjoispuolelta. Valinnassa oli hyvät ja huonot puolensa. Tuon päiväreitin maisemat ovat vaihtelevia ja todella upeita koskineen, maisemapaikkoineen, soineen ja metsäpätkineen. Pohjoisosaan kuului Kallioportin valtaus, joka käsitti yli 250 porrasta...
Rokillakin oli vissiin vähän hiki Kallioportin nousun jälkeen.
Juumassa pysähdyttiin retkeilykeskus Bacecamp Oulankaan, josta vaellusporukkamme kuudes jäsen liittyi messiin. Taukoon kuului vesipullojen tankkausta, vähän evästä ja varustehuoltoa. Harmi, että pientä Karhunkierrosta oli niin veemäistä kulkea ihmispaljouden takia, maisemien ihailu jäi pienelle huomiolle ja haluttiin vain pois ja takaisin rauhalliselle reitille.
Matka jatkuikin hiekkaharjuja ja soita pitkin. Lounastauko pidettiin vähän typerästi paikassa, jossa ei ollut vedenottomahdollisuutta ruuanlaittoon. Niinpä meidän puhtaat juomavedet hupenivat ruuanlaitossa aikamoisesti. Keskiviikon viimeinen vajaa kymppi oli mulle itselle melkoinen tuskien taival. Jalkoihin sattui jo ikävästi ja jotenkin oli muutenkin vähän heikko happi. Maasto ei ollut mitenkään hankalaa, pitkoksia ja varsin tasaista polkua, jopa hiekkatietä tultiin joku osuus. Onneksi keksittiin matkan piristykseksi pari peliä laulujen sanoihin liittyen.
Päivä päätettiin Ison Kuikkalammen laavulle. Kuten vähän aavisteltiinkin, kyse oli ihan suolammesta. Ihan nätti paikka, mutta ei juomaveden saannin kannalta otollinen. Laavua kansoitti isohko venäläinen herra, joka naukkaili likööriä alushoususillaan saapuessamme. Hän kuulemma nauttii Suomessa ihanasta luonnosta ja kauniista naisista. Päädyimme varsin pian leiriytymään vähän etäämmäs laavusta ja teimme oman nuotion toiseen paikkaan, jossa muutkin olivat tulia jäljistä päätellen pidelleet. Paikan luonteesta huolimatta itikoita oli yllättävän vähän ja varsin mukavasti istuttiin nuotiolla iltaa ja laitettiin ruokaa. Päivällä saapunut ryhmän jäsen osallistui ansiokkaasti muonitukseen ja päästiin grillaamaan myös makkarat iänikuisen pussipastan ohessa. Roki veteli sikeitä mustikkavarpujen joukossa koko illan.
Keittelimme lampivedestä myös juomavettä. Lammen vedessä oli varsin virkeästi elämää, kaikennäköistä silminnähtävää matoa ja amebaa liikkui vilkkaasti vesipulloissa ja väri oli kutakuinkin keltainen. Noh, kahvissa ja ruuassa ei ötökät näkyneet ja niiden liikekin merkittävästi hidastui keitettäessä... Juomaveteen heitettiin vielä keittämisen jälkeen puhdistustabletit, mutta täytyy sanoa, että maku oli aika ällö tuossa vedessä.
Taas oli kaksikymppiä takana. Yöksi oli luvattu sadetta ja jopa ukkosta, mutta kumpikaan ei osunut kohdalle ja hyvä onni sään kanssa jatkui.
Torstai
Aamulla ei pidetty liiemmin kiirettä, koska kyseessä oli viimeinen vaelluspäivä ja matkaa jäljellä noin kymppi. Päästiin kuitenkin hyvissä ajoin liikkeelle ja nousu alkoikin sitten välittömästi. Se vika vaaroissa on tuntureihin verrattuna, että niillä kasvaa tiheästi puita eikä maisemia pääse välttämättä ihailemaan. Nyt kuitenkin reitti kulki sellaisilla mäennyppylöillä, että palkinto kapuamisesta odotti kyllä huipulla. Ensimmäinen kapuaminen oli sangen loiva, mutta jatkossa tiedettiin kyllä kiipeävämme.
Päätettiin, ettei laiteta enää varsinaista lounasta matkalla, vaan pidetään paljon pieniä taukoja ja napostellaan evästä sen verran, ettei nälkä yllätä. Suunnittelin myös selviäväni juomatta Kuikkalammen vettä, kun Bacecampista otettua hanavettä oli vielä vajaa litra jäljellä. Tiukkaa kyllä teki ja ehkä oli vähän typerääkin, kun päänsärkyähän se alkoi kehitellä noin vähällä nestetankkauksella.
Konttainen oli seuraava tiukka huippu, johon yhtäjaksoinen nousu taisi olla koko matkan pisin. Maisemat huipulla olivat kyllä upeat. Päiväretkeläisiä oli taas aika paljon ja jälleen vähän meinasi ottaa hermoon koiran kanssa. Konttaiselta laskeuduttiin alas ja aloitettiin nousu Valtavaaralle, joka oikeastaan muodostui usean nyppylän monen kilometrin pituisesta jonosta. Tahti oli hidas ja jalka raskas, mutta kummasti sitä myös siihen nousemiseen tavallaan tottuikin.
Paikoin nousuilla oli portaita, mutta usein tultiin myös tosi haasteellista kivikkoista tai juurakkoista rinnettä alas tai ylös. Valtavaaran korkeimmalla huipulla oli aika tyytyväinen olo ja Rukankin huippu näkyi jo ihan lähellä.
Vielä otettiin pikku pysähdys Valtavaaran alla laavulla, Roki kävi uimassa ja me syötiin eväitä, ja viimeiset nyppylät ylitettiin aika hyvissä fiiliksissä.
Autot odottivat Rukan alla ja yllättäen kellään ei ollut intoa enää lähteä ylittämään Rukaa ;) - varsinainen päätepistehän olisi ollut Länsi-Rukan puolella. Hieno reissu kruunautui samaiseen mökkiin kuin aluksikin, saunomiseen ja ateriointiin Rukalla Piste-ravintolassa. Roki jäi levyttämään mökille. Roki sitten ottikin lepiä seuraavat 24 tuntia yhtä kyytiä. Aika jäykältä se vaikuttaa vieläkin. Onneksi Roki tosiaan venyttelee paljon ja ollaan nyt kiinnitetty huomiota, että erityisesti etupää on venyttelyn kohteena. Olisi varmaan hyvä hierottaa koira nyt jossain vaiheessa.
Perjantai
Aamulla herättiin pitkien unien päälle tyytyväisinä pehmeistä sängyistä. Kun aamupalat oli nautittu ja mökki taas siistissä kunnossa, lähtivät hurjapäiset kaverini testaamaan Rukan kesäkelkkarataa. Mulla ei ollut intressejä laskemaan, joten lenkitin Rokin sillä aikaa kun muut nousivat hissillä ylös. Pitihän siinä sitten vielä kytätä heidän laskut ja ottaa kuvat, ja samalla käväisin vielä ottamassa kuvan Karhunkierroksen päätepisteestä Rukan alarinteessä. Sinne astihan me ei koskaan päästy. Eli jäikö tää reissu puolitiehen? :)
Kotimatkaa tehtiin taas tuntikausia ja vihdoin kotona keskityttiin olympialaisten avajaisiin. Varusteiden perkaaminen jätettiin seuraavaan päivään. Ja Roki nukkuu ja nukkuu.
Summa summarum, koira jaksoi mainiosti pitkät päivätaipaleet, lepäsi silloin kun oli tilaisuus ja tarve ja oli oma iloinen ja reipas itsensä. Reppu ei hidastanut tahtia eikä myöskään mitenkään hangannut tai kuluttanut ihoa tai turkkia. Anturat eivät ottaneet hittiä ja tassut muutenkin säilyivät kunnossa. Hyttysistä ei ollut liikaa riesaa ja ruoka ja uni maittoi. Ihmisillä oli vähän enemmän vaikeuksia jalkojen, selkien, flunssan tai välillä myös pääkopan kanssa. Mutta sitähän se on ja tyytyväisiä Karhunkierrokseen taidettiin olla koko poppoo! Kebnekaise suunnitelmissa... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti