Kirjaanpa tähän vähän, mitä Rokin kanssa ollaan harjoiteltu nyt pentuajan alussa. Pentukurssille mennään ensi viikolla, mielenkiintoista nähdä, osataanko jo jotain juttuja valmiiksi! Kurssin aloitusluento oli pienoinen pettymys, vetäjä oli eri kuin Roopen kurssilla vuosia sitten. Toivotaan, että käytäntö sujuu vähän paremmin kuin tuo luennointipuoli...
Perusperiaatteet ovat tähän asti olleet yhteisen elon opettelu, kodin pelisäännöt ja hauskanpito. Säännöistä sen verran, että kun riehunta yltyy kamalaksi komentamiseksi (sekä koiralta että omistajilta), tolkuttomaksi puremiseksi, älyttömäksi hajoituskoheltamiseksi, peli vihelletään poikki ja pentu jäähylle. Jäähyaitiossa Roki on oppinut tosi nätisti rauhoittumaan ja viihtyy hyvin. Nukkumaanmenokaan ei meinaa onnistua, jos Roki saa liikkua joka puolella. Omaan aitaukseen sen sijaan kolahdetaan nukkumaan samantien.
Yksinoloa on harjoiteltu vähin erin pidentämällä, nyt eilen ekaa kertaa oltiin töissä molemmat koko päivän. Hyvin oli ilmeisesti mennyt, ei pissoja sisälle, eikä hajotettua kamaa. Lisäksi oli pysynyt aidoissa eteisessä. H käytti ulkona aamupäivällä, uninen koira oli ollut vastassa.
Kontaktin ottamista harjoitellaan paljon, usein ruokaa annettaessa ja leikin yhteydessä. Kun Rokia "muistuttaa" katsomaan silmiin, se odottaa hyvinkin kärsivällisesti tooooosi kivaakin tai hyvänmakuista juttua, kovassa täpinässäkin. Usein ei tarvitse edes muistuttaa, vaan pentu napottaa jo automaattisestikin suoraan silmiin.
Vetämistä hihnassa kitketään koko ajan, välillä menee hyvin välillä ei. Välillä hihna maistuu ihan älyttömän hyvälle Rokin mielestä. Kontaktin saa kuitenkin aika kivasti koiraan myös hihnalenkeillä ja vetämisen kontrollointi onnistuu (jos ulkoiluttaja jaksaa...).
Palloa heitellään ja narua vedetään. Esineen luovutuksessa vielä puutteita, mutta nouto onnistuu hirmu hyvin muuten.
Luoksetulo onnistuu, kun Roki ei ole muusta kiinnostunut. Yleisesti ottaen kyllä metsässä ja lenkeillä Roki seuraa meitä hienosti ja tulee riemukkaalla laukalla luo, jos eksyy kauemmaksi. Parhaiten hankalassa tilanteessa luoksetulo sujuu, kun emäntä tai isäntä lähtee juoksemaan koiraa karkuun tai houkuttaa narulla.
Roki istuu, menee maahan, antaa tassua ja seisoo. Nämä namivetoisesti tosin vielä. Istu-komento toimii myös kauempaa. Varsinkaan maahan Roki ei mene ollenkaan, mikäli kädellä ei näytä maata. Istumiseen Rokilla on sellainen fiksaatio, että se pompahtaa samantien takapuolelleen, kun mikä tahansa muu temppu on tehty. Eli lupaa tai käskyä ei odoteta...
Eteen istumista ja sivulle istumista on harjoiteltu nyt lähipäivinä. Tosi innokkaasti pentu seuraa nakkia ja tekee mitä pyydetään. Onnistuu sisätilojen lisäksi myös rauhallisella lenkkipolulla. On se noheva ja aika, jonka Roki jaksaa keskittyä on pidentynyt huimasti alkuajoista.
Lähinnä näitä on reenailtu. Sitten on tietysti tehty namiruutuja, leikitty aarteenetsintää sisällä ja leikitty hakuleikkejä metsässä. Ilmasta Roki ei oikein vielä etsi hajua, mutta toisaalta ollaan vähän hankalilla säilläkin (ihan tyynellä esimerkiksi) hakuleikkejä leikitty. Idean Roki kuitenkin oivaltaa mainiosti ja etsii niin kauan, että löytää (ei esimerkiksi jää pyörimään lähettäjän jalkoihin). Ja voi sitä riemua, kun pikkupaimenkoira löytää emännän kiven takaa tai isännän kuusen juurelta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti