tiistai 8. toukokuuta 2012

Möllitoko

Tämä ilta touhuttiin Rokin kanssa pitkästä aikaa tokojuttuja. Tai ollaan me nyt parina iltana viritelty pientä treeninpoikasta aikaan. Tuntuu, että tauko on vahvistanut "temppuja" eli etenkin maahanmenot, seisominen jne. ovat toimineet hyvin. Hypynkin virittelin eilen omaankin pihaan ja perinteinen haukahdusilmiö oli jälleen läsnä. Yritin kävelyttää Rokia muina miehinä hypystä yli - haukkui silloinkin. Sitten päätinkin kokeilla hyppynoutoa, ensin tehtiin patukalla, sitten ihan kapulalla. Ja tämä poisti haukunpaukun. Ja oli kivaa. Roki ei myöskään enää haukkunut, kun lopuksi tehtiin pari alo-hyppyä. Jes!

Tänään siis oli kaveriporukan möllitoko, johon päästiin kolmen muun koirakon kanssa tekemään alokasluokkaa. Päätin tehdä seuraamiset nakki kädessä, koska nyt uudenmallisen seuraamisen harjoittelu on ihan alkutekijöissään enkä halua vireen seuruussa putoavan enää niin paljon kuin taannoin kurssin loppukokeessa. Liikkeestä seisomisessa ja maahanmenossa päätin kuitenkin jättää nakin kourasta pois ja oli ihan ..hmm.. opettavaista.

Laitan pisteistä sen mitä muistan, täytyy kysellä tuomaroineelta kaverilta vielä täsmennystä.

Luoksepäästävyys: 10. Roki totteli odota-komentoa eikä tällä kertaa hilautunut tuomarin syliin.

Paikkamakuu: 10. Roki makasi itselleen tyypillisellä tavalla leuka maassa eikä häiriintynyt ympäröivästä hälinästä. Ei myöskään siitä, että viereinen koira nousi ja omistaja meni palauttamaan sen maahan ja jäi lähelle seisomaan. Vähän Roki valahtaa lonkalle, kun menee maahan ja tällä kertaa myös kerran nosti leuan ylös, katsoi sivulle ja laski takaisin alas. Tuomari oli kiltti :).

Seuraaminen kytkettynä: 9. Toimi odotetusti nätisti nakilla. Kerran käännöksessä meinasi jatkaa suoraan, kun siellä taisi olla joku toinen koira. Sihahtelin pari kertaa äänimerkkiä. Paikka pysyi hyvin.

Seuraaminen vapaana: 10 (ehkä). Oli vielä edellistä parempi, kontakti pysyi koko ajan.

Liikkeestä maahanmeno: 9 (ehkä). Nakki siis pois kädestä. Jätätti seuruussa niin, etten nähnyt enää sivusilmällä. Kuulemma kuono pysyi kuitenkin lahkeen tuntumassa. Meni nopeasti maahan ja perusasentokin suora.

Luoksetulo: 10 (ehkä). Ihan hirmu kiva suoritus! Iloinen ja vauhdikas, muttei liian. Tiivis eteenistuminen ja suora perusasento (vaikkei ollut nakkia kädessä).

Liikkeestä seisominen: 0. Enää ei Rokia huvittanut seurata. Jäi pahasti ja siirtyi itseasiassa oikealle puolelle. Ei viitsinyt noteerata käskyä ja annoin uuden ihan liian myöhään. Varmaan käskin vielä senkin jälkeen kahdesti ja sitten stoppasi. Takajalat liikahti, kun tulin luo. Suora perusasento :D Tuo takajalkojen liikkuminen on jotain ihme epävarmuutta, voi johtua mun jännityksestä, saan sen treeneissä aina seisomaan ihan varmasti.

Hyppy: 9 (ehkä). Ai että teki kivasti. Ei paukahtanut, pakko kuitenkin lähteä tosi läheltä varmuuden vuoksi. Matka tekee haukun todennäköisemmäksi. Pomppaa hassusti melkein neljältä jalalta ja kääntyy melkein ilmassa :D. Taas takajalat hievahtivat, kun menin luo.

Kokonaisvaikutus: 9. 

Yhteispisteet olisivat siis 173 ja 1. palkinto, jos olisi oikeasta kokeesta ollut kyse. Nyt kuitenkin siis nakit matkassa ja seuraamisessa vieläpä koko ajan kädessä.

Ollaan nyt seuraamisen kanssa palattu alkuun ja panostetaan katsekontaktin pitoon. Oli mulla nami kädessä tai ei. Pidän Rokia peruasennossa ja seuraa-komennolla tarvitsee katsoa minua kasvojen suuntaan. Ollaan edistytty tosi nopeasti, mutta vielä siis aivan turha toivo ajatella kahta askelta pitempää matkaa. Saamieni vinkkien ansiosta testasin äsken peilin edessä ja oli hienoa huomata, että Roki tillotti mua peruasennossa silloinkin, kun en katsonut koiraan takaisin. Pystyin myös marssimaan paikallaan ja Roki piti katsekontaktin hyvin, vaikka edelleen katsoin eteenpäin (=peiliin). Tästä lähtee uusi yritys! Mulle suositeltiin myös seuraamisen käskyn vaihtamista. Tätä täytyy harkita, kun systeemikin on nyt uusi.

2 kommenttia:

  1. Onnea Rokille hienosti menneestä möllitokosta! Ootte huippuja! Eikun virallisiin!

    VastaaPoista
  2. Ei virallisiin ennen kuin voin puhua seuraamisesta. Se ei mun mielestä ole seuraamista vaan perässä haahuilua, mitä Roki tällä hetkellä osaa... ;)

    VastaaPoista