Touhupäivä ja Laukaan näytelmät

Olen tässä pari päivää pohtinut Rokin terveydentilaa ja niitä tapojen muutoksia, joita on tullut kevään sairastelun ja hoidon myötä. Sen kyky rauhoittua reuhuamisen jälkeen on parantunut todella paljon, mikä ei tietenkään ole huono asia. Ehkä tämä nopea muutos vaan nyt vähän emäntää huolestuttaa. Ennen kuin mitään alan kuitenkaan selvittelemään, aion odottaa, että hormonipistoksen vaikutus on kokonaan ohi ja samalla sitten seurata, muuttuuko Rokin käytös vielä sen myötä. Parin viikon sisään pitäisi vaikutuksen lakata. Eräs asia vielä mietityttää, Roki ei syö puruluita eikä kovin innokkaasti oikeitakaan luita. Tämä pistää pohtimaan hammasvaivoja, koska Rokilla on aiemmin sekä järsinyt puruluut että työstänyt oikeat luut todella innokkaasti ja nopeasti.


Eilen alkoi Laukan kisatokokurssi. Ryhmässä on kahdeksan koirakkoa - hauskan kattavan sekalainen, mutta mustavalkoinen sakki. Kaksi käppänää, snautseri, kaksi bortsua, lapinkoira, cockeri ja valkoinenpaimenkoira. Useampi oli jo ennalta tuttuja. Eilisissä treeneissä tehtiin kontakti- ja sosiaalistamisharjoituksia, seuraamista ja aluksi paikkamakuu. Makuu oli erittäin rokimainen. Ihanaa, että se on nykyään niin varma liike. Etäisyys ei ollut täysi, ehkä 10 metriä. Roki levytti itselleen tyypillisellä tavalla. Kerran piti vilkaista sivulle, mutta pieni sihahdus minun suusta korjasi asennon.

Kaikki kopeloinnit menivät mainiosti. En tarvinnut mitään namia käteen ja Roki pysyi nätisti mutta innokkaasti paikallaan. Joku kommentoi, että sehän hymyilee mulle :).

Kehitystä on tapahtunut siinä ainoassa asiassa, jota ollaan viimeiseen kahteen kuukauteen tokossa treenattu eli kontaktissa perusasennossa. Seuraaminen on todella vaikeaa vieläkin ja siirrettyäni palkkauksen vasemmalle kädelle Roki on alkanut jätättää jopa kontaktikävelyssä. Mutta hyvää siis kontaktin otto ja kärsivällisyyden paraneminen perusasennossa. Roki ottaa kontaktia nyt nimenomaan "seuraa"-komennolla. Ja pitää perusasennossa sen myös todella pitkään, mitä se ei vielä keväällä kestänyt ollenkaan, vaan pompahti tosi nopeasti pois sivulta ja alkoi haukkua, jos joutui odottelemaan. Nyt vaan pitäisi sitä kontaktia saada myös liikkeeseen, koska katse putoaa samantien, kun lähdetään etenemään, kestää ehkä sen liikkeellelähdön verran. Askel askeleelta. Ja hyvin palautui nyt mieleen Helmisen Hannan ohje, ettei "seuraa" käskyä saa käyttää kehotuksena silloin, kun seuraaminen menee pieleen vaan ikään kuin kehuna siitä oikeasta suorituksesta. Juoksussa kontakti oli yllättäen Rokilla mainio ja luonteva. Kävely on ilmeisesti tylsempää.

Ensi kerraksi pitää miettiä seuraamista, mikä siinä on hyvää, mikä vaatii viilaamista ja mikä on täysin vaiheessa. Hyvä sitä on pohtiakin, koko meidän tokon kompastuskivi on tuo onneton seuraaminen.


B oli tehnyt vielä jäljen Saviontien varteen eilisillalle. Lähdettiin sitten päivän päätteeksi sitä ajamaan. Maasto oli mulle vieras ja eka moka tapahtui autolta lähtiessä, kun unohdin puhelimen sinne enkä jaksanut palata sitä hakemaan. Jälki itsessään sujui aika hyvin, olen tosi tyytyväinen, miten Roki ja erityisesti minä olen edistynyt tässä hommassa. Keskityin taas olemaan ohjailematta koiraa ja toinen pointti oli rauhalliset jäljellelähetykset. Onnistui jo janalle lähdettäessä hyvin. Roki lähti tosin vähän haahuillen janalle ja haki jäljen takajäljelläkin pyörähtäen, kuitenkin itse hakeutui pienen lenkin kautta oikeaan suuntaan. Keppejä nousi neljä kuudesta, harmillisesti ei numeroituja, joten tarkempi jälkipuinti oli hankalaa. Lähtö oli Rokilta niin rauhallinen, että ensimmäinen keppi ehkä nousi. Yhdessä kohtaa Roki pyöri todella kauan paikalla ja todennäköisesti siinä oli keppi, jota ei vaan löytynyt, tunnistan kyllä tuon käytöksen Rokilta.

Koko jäljellä oli vain yksi harhailu, ja sekin meni mun piikkiin, kun leikitin reippaasti Rokia kepistä ja Roki ei ollut tarpeeksi rauhallinen, kun lähetin sen eteenpäin, jolloin se ampaisi jatkoon vauhdilla ja nenä ylhäällä. Näkyi nopeasti, ettei se ollut jäljellä, minä pysähdyin ja se riitti Rokille merkiksi, että se palasi takaisin ja haki uudestaan jäljen. Koiranlukutaito kehittyy!

Loppupalkka eli pipo löytyi ja siinä vaiheessa oli jo aikamoinen paniikki päällä. Sen lisäksi, että puhelin jäi autoon, olin aivan tietämätön sijainnistamme. Jonkun aukon reunalla oltiin, mutta tietä ei näkynyt missään. Oletin automaattisesti, että Birgitta päättää jäljen tien varteen, noup. Lisäksi muistin hänen selittäneen, että oli itse eksynyt suunnista, kun oli poistunut jäljeltä. En ollut yhtään keskittynyt jäljellä suuuntia miettimään, eikä mulla ollut hajuakaan, minkälainen lenkki oli tehty. Suuntavaisto minulla on todella onneton ja olen ihan tutussakin maastossa onnistunut menemään hukkaan niin, että asutusalue tulee vastaan täydet 180 astetta eri suunnasta kuin olisin olettanut.

Mietin siellä metsässä sitten vaihtoehtoja, joko jäädään paikalleen ja odotetaan tunteja, että Ville huolestuu ja tajuaa yrittää tavoittaa ensin mua ja sitten Birgittaa. Toinen vaihtoehto lähettää Roki a) takajäljelle tai sitten b) niille Birgitan poistumisjäljille. Kolmas vaihtoehto kuunnella autojen ääniä ja suunnistaa niiden perusteella tielle. Vaihtoehto 1 ei houkuttanut. Kakkosen bee ei sekään hötsittänyt, koska Birgitta sanoi itse harhailleensa metsässä pitkään. Aa-vaihtoehto taas ei ottanut onnistuakseen, Rokin mielestä jälki oli jo ajettu ja toisaalta en halunnutkaan sitä ajamaan takajälkeä. Ainut ongelma viimeisessä kohdassa oli se, että jos lähden takaisin metsään aukon laidalta, en välttämättä löydä takaisin, aukon laitaa kulkeminen olisi ollut se ihan vimonen vaihtoehto. Onneksi sitten auton ääni tuntui kuuluvan verrattaen läheltä ja päätin sitten suunnata sitä kohti vilkuillen koko ajan aukon laitaa, että varmasti siihen löydettäisiin takaisin. Päädyttiin lopulta onneksi takaisin Saviontielle ja huojennus oli huikea. Ei enää ikinä ilman kännykkää jäljelle ja itseasiassa vieraassa maastossa myös kompassi voisi olla ihan asiallinen vempain. Ville viisasteli, että mitä sä sillä kännykällä nyt olisit siellä tehnyt. Mutta hyvänen aika, olisi edes voinut ilmoittaa olevansa eksyksissä.


Tänään käytiin Laukaan kr-näyttelyssä, johon Rokikin oli ilmoitettu, mutta jätti väliin. Taisi olla viitisentoista koiraa. Piika oli PN2 ja otti toisen sertinsä! Tuomari oli Tanya Ahlman-Stockmari ja tykkäsi nartuista enemmän kuin uroksista. Uroksille tuli kaikkea T:stä alkaen. Tuomarin linjaa oli vähän hankala analysoida, mutta uskoisin, että Roki olisi häneltä saanut EH:n. Forssassa jatketaan näyttelytouhuja heinäkuun puolivälissä slovenialaisella tuomarilla ja Kuopioon ilmoitin Rokin nyt sittenkin sunnuntaille lauantain sijasta. Meille tuli hääkutsu lauantaille ja Rokin näyttelyynsaattaminen meni hankalaksi. Sunnuntaille taas on Tiina viemässä Piikaa ja siihen matkaan nyt lähtee Rokikin, vaikka tuomari ei kenties ole ihan niin edukas Rokin kannalta. Kiinnostavaa silti! Tiina todennäköisesti myös esittää Rokin kehässä.