Roki pääsi eilen taas uimaan. Tehtiin pitkästä aikaa vähän tekniikkatreeniäkin, dummy oli matkassa ja otettiin vientiä. Mietin jo valmiiksi, miten liikkeen saisi otettua varman päältä eikä menisi altaassa säätämiseksi. Ansku lähetti, jotta liike varmasti sujuisi. Lähetys otettiin rampilta. Eka lähtö oli varsin varovainen, täysin poikkesi siitä, miten Roki yleensä ampaisee veteen. Joku ihme klikki tuohon vientiin tuli viime loppukesästä ja nimenomaan veteen ja uimaan lähtö tökkii. Kutsuin kuitenkin paljon ja kannustaen ja Roki toi dummyn mainiosti käteen. Kolme suoritusta tehtiin ja jokainen oli edellistä parempi. Dummyä Roki ei mällää ja syljeskele, kuten palloa, vaan oikeasti luovuttaa sen käteen. Perään vielä alun toistakymmentä kiekkaa uintia muutamana eränä.
Suihkusta Roki päätti karata uudestaan rampille Naavan uintivuorolla. En viitsinyt tarttua riveleistä koiraa kiinni, kun onhan sen perhana toteltava. Rampille asti se kuitenkin kapusi, jotta pääsi kurkkaamaan altaaseen. Sieltä sitten komentamiseen taipui ja tuli mukisematta takaisin ja häkkiin suoraan. Naava ei välittänyt mun karjusmisesta eikä myöskään altaaseen himoitsevasta Rokista. Se on hauskalla tavalla vain omistajansa koira eikä sosiaalisuudestaan huolimatta ota itseensä kenenkään muun sanomisia. Rokihan olisi varmaan painunut maihin, jos joku toinen olisi samassa tilanteessa komentanut koiraansa. Ja ottihan Roki itseensä tokotreeneissäkin syksyllä, kun kuvitteli Satun napakan kiellon kohdistuvan siihen eikä Naavaan. Silti en sanoisi Rokia kovinkaan pehmeäksi, ennemmin tuo kertoo mulle ylitsevuotavasta kaikkien ihmisten hyväksynnästä ja olosta kodin ainoana the koirana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti