tiistai 9. heinäkuuta 2013

Jälleen retki suolammelle

Kovin ihmeellisiä puuhia ei ole tätä postausta varten kertynyt. Emäntä on keskittynyt pari viikonloppua kaverien polttarihumuihin ja touhut koiran kanssa ovat olleet vähemmällä. Sunnuntaina piipahdettiin Vihtavuoressa ryhmänäyttelyssä, johon sain jopa Villenkin raahattua mukaan. Rokinhan piti alunperin olla myös siellä kehässä, mutta suunnitelmat muuttuivat häntävaivojen myötä. Kehän laidalta löytyivät Piika ja Sara sekä Tiina, Birgitta ja Noora, joilla olikin ollut aivan huikea näyttelyviikonloppu. Lauantaina Mikkelissä Piika pokkasi viimeisen sertinsä ollen paras narttu ja ROP. Sunnuntaina tuli Piikalle edelleen eriä, mutta sertin vei sitten Sara. Piikalla valioituminen on nyt luonnetestituloksesta kiinni. Onnea Piika, Sara, Noora, Tiina ja Birgitta!!

Tässä muutama mainio kuva viime viikon lenkiltä Satun ja Naavan kanssa. Kiitos Satu!

Suolammen (Vuorilampi) laiturilla Halssilan Hiihtomaan takana.
 


Veteen voi lähteä monella eri tyylillä. Tässä näytteet a'la Rocky Road.

  
Tämä on kyllä paras! :D

Laiturin portaita noustaan myös ylös, myös tästä löytyy eri variaatioita. Ravistus:

Ilman ravistusta. Tukka hyvin, kaikki hyvin?
 
Naava innostui myös Rokin kepistä ja haastoi varmaan ekaa kertaa ikinä Rokin. Roki yllättyi sen verran, ettei edes pörissyt takaisin kovin pahasti.


Uintien jälkeen kuuluu vetää hepulikohtaukset pitkin suota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti