tiistai 13. heinäkuuta 2010

11-viikkoissynttärit

Rokilla on tänään lasissa 11 viikkoa. Painoa sylipunnituksella 7,1 kiloa eli 800 gramman lisäys viime viikkoon. Korkeus voisi olla suunnilleen 35 senttiä, aika summittain mittailtiin. Ruokamäärää on vähitellen lisätty, kun kaikki ruoka uppoaa ja kupin tavoittelu tiskipöydältä on välillä aika kiihkeääkin. Roki on myös oppinut kerjäämisen alkeet, eikä etenkään sohvalla saa enää syödä rauhassa. Kovinkaan paljon ei olla annettu maistiaisia ihmisruuista, lähinnä kalkkunanakkeihin Roki on tutustunut, koska käytetään niitä nameina. Unohtunut nakki shortsien taskussa näillä helteillä on epämiellyttävä elämys...

Vaikka ihmisruokien maistelu on ollut pienillä, Roki syökin sitten muuten ihan kaikkea. Kakkaa tsekkailleena (keräilen huolella pökäleet pihamaalta) voin sanoa, että koirasta on läpi tullut ainakin jotain huovuttunutta nukkanöyhtää pedistä, pahvia, paperia, alumiinifoliota, styroksia, karkkipaperia, paaaaaljon hiekkaa ja uusimpana tänään jonkun vaatteen pesuohjelappu. Remppapuuhissa Roki on näköjään ehtinyt tutustua kaikenlaiseen - suoliston kautta. Täytyy todella vaan toivoa, ettei mitään mahaan kuulumatonta ole jäänyt, eikä jää, sisuksiin pyörimään. Karseita esimerkkejä matonkuteista ja kuminauhan pätkistä koirien sisuksissa olen kuullut. Pakko vielä sanoa, että koira ei todellakaan ole meillä valvomatta mellastamassa ja syömässä kaikki mahdolliset obektit. Me ollaan loman ansiosta oltu varmaan liiaksikin pennun seurana koko ajan. Jotenkin se vaan silti ehtii.

Leikki-into etenkin iltaisin, kun päivä on levytetty viileällä lattialla, on megalomaaninen. Pentu ei iltapuolella väsy millään ja vaikka väsyykin, jatkaa vöyhötystä (jolloin se menee yleensä överiksi ja hirmu mesoamiseksi). Roki myös komentaa omistajia leikkimään terävän kimeällä haukulla. Tänä iltana otettiin pallo pihalle mukaan ja aika kivasti saatiin pehmeällä lelujaliksella leikkiä aikaan. Luovutus on vielä ihan lapsen kengissä, mutta huomaa selvästi, että Roki nimenomaan haluaa leikkiä meidän kanssa eikä yksin. En yhtään lähde Rokin peliin mukaan eli jahtaamaan koiraa, joka reuhuaa menemään pallo suussa. Kun pallon heittää, Roki noutaa sen tosi nätisti, tulee jalkoihin asti, mutta sen jälkeen alkaa peli. Olenkin nyt tehnyt niin, että käännän koiralle vain selkäni, kun se yrittää mennä minua karkuun ja Roki joka kertaa tulee takaisin pyörimään jalkoihin. Lopulta olen hyvin onnistunut saamaan pallon takaisin namin avulla ja ´Kiitos´-komennolla. Lelupalkkaus tulee varmasti myöhemmin toimimaan hyvin. Pallohulluutta peläten ei olla kovin paljon leikitty palloilla, mutta tuntuu palloleikki kelpaavan ja edelleen kaikkein parasta on vetoleikki! Ja köyttä Roki todellakin tulee tarjoamaan vedettäväksi!

Mutta miten sen leikki-innon saa sisällä loppumaan, kun emäntä ja isäntä alkavat olla ihan niittejä ja haluaisivat vaan röhnätä sohvalla?? Jos leikkiin ei lähde mukaan, pentu koettelee samantien herättämällä huomiota - sohvan jalat, piano, listat, verhot... Ja se käsien ja varpaiden pureminen ja näykkiminen mistä vaan, tosi tiukasti tuohon suhtaudutaan, mutta pennun muisti on valitettavan lyhyt.

Kuvia luvassa, kunhan tässä selvitään muuton loppurykäisystä. Tänään viimeisteltiin remppapuolta, vielä on yläkerran ovet laittamatta paikalleen (niitä joutunee lyhentelemään, kun laminaatti korotti lattiaa) ja jotain kynnyslistoja puuttuu sekä ovilistojen reunojen siistimismaalailua. Hienolta kyllä näyttää, vaikka ite sanonkin! Huomenna ois eessä se hirvein, viimeiset muuttokuormat täältä Kortepohjasta ja tämän asunnon siivoaminen, onneksi on apulaisia lupautunut paikalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti