sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Koira hoitoon

Roki lähtee tänään melkein viikoksi kasvattajan luo hoitoon. Emäntä ja isäntä lähtee roadtripille kohti jäämerta ja Saana-tunturia. Ehkä ensi vuonna koira vaeltaa jo mukana! Olen kuullut luotettavilta tahoilta kehuja, että koira palaa paljon paremmin käyttäytyvänä kotiin hoitokeikoilta B:n luota. Tätä siis odotellaan, nimimerkillä reikiä ja karseita naarmuja käsissä ja peukalo turvoksissa, kun joku onnistui tunkemaan kulmurin kynnen alle...

Rokin viime päivien keksintöihin kuuluu mm. se, ettei meidän terassin aitakyhäelmä ole aukoton. Ollaan jouduttu naapurien aitojen yli loikkien käymään hakemassa koiraa pitkin pihoja. Luoksetulohan onnistuu suunnattomalla riemulla ja vauhdilla metsäpoluilla ja leikin tiimellyksessä, mutta kun houkuttimena on naapurin grilli, korvat ovat kuurot ja nimi unohtunut.

Pentu kaluaa tällä hetkellä koivunoksaa ja vaihtoehtoisesti välillä patterin nuppia. Uudempia ruokakokeiluja ovat kuitenkin kahvinpurut (levähti kahvipaketti lattialle), kurkku ja olut, jotka kaikki maistuivat hyvällä halulla. Katkarapua Roki ei suostunut syömään, mikälie ollutkaan syynä.

Huolenaiheita Rokin riemukkaan pentuelon rinnalla on Rokin Kimma-siskosta. Typsyllä on häikkää takajalkojen kanssa, vaiva voi olla vakavaakin ja asiat selviävät ensi viikolla röntgenin ja ortopedikäynnin jälkeen. Suru ja huoli tuntuu kovin yhteiseltä ja henkilökohtaiselta. Aika tarkkaan tulee nyt seurattua myös Rokin liikkumista. Kaikkea parasta toivotaan Kimmalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti