tiistai 20. heinäkuuta 2010

Namiruutua ja mökkeilyä

Rokille tulee tänään täyteen 12 viikkoa. Eilen käytiin ekalla rokotuksella, oikein mallikkaasti poju käyttäytyi. Rokotettaessa ei inahtanutkaan ja muutenkin hienosti antoi eläinlääkärin koplailla. Kivekset eivät ole paikallaan edelleenkään, mutta hyvällä hollilla kylläkin. Tsekataan asia taas seuraavalla rokotuskerralla 3-4 viikon päästä.

Menneiden viikkojen aikana ollaan huomattu, miten innokas ja tarkka nenänkäyttäjä Roki on. Hyviä neuvoja saaneina ja niitä haalineina lähdettiin tekemään ensimmäisiä namiruutuja Rokille. Kokeilin jo aiemmin kotinurmikolla vähän puutteellisin tiedoin ja taidoin, mutta koira etsi enivei nakit hienosti. Nyt tehtiin mökillä matalaan varvikkoon kunnolla tallattu ruutu (noin metri kertaa metri), juuri sateen jälkeen. Nameja ruutuun ja vartin vanhetus. Täytyy sanoa, että Roki hoiti ruudun erittäin mallikkaasti ja todella tarkasti. En ole koskaan nähnyt kokenutta jälkikoiraa työssään, joten on vaikea verrata Rokin toimintaa mihinkään. Omaan silmään homma näytti luontaiselta ja aika pätevältä. Rokin työskentely tapahtui kuono tiiviisti maassa, intensiivisesti, mikään ympäröivä elämä ei häirinnyt koiraa ja Roki pysyi koko ajan ruudun sisäpuolella, vaikka kävikin alueen reunat huolella läpi. Vasta kun ruutu oli kutakuinkin tyhjä nameista, Roki harhautui ulos ruudusta. Jäljestä tulee varmaan erittäin luontevasti yksi harrastusmuoto Rokille.

Omistajien kärsivällisyys on välillä kovilla, kun Roki haluaa lähes aina valveilla ollessaan leikkiä. Nyt on ollut helppoa pistää koira puuhailemaan pihalle omiaan, kun ollaan oltu monta päivää mökillä. Sisätiloissa huomiota ei kuitenkaan voi antaa jatkuvasti (rauhoittumisharkatkin jatkuu) ja Rokin tapa kerjätä on hyppiä jalkoihin, raapia ja purra repien kaikkia vaatteita ja käsiä. Harvinaisen ärsyttävää. Kielto vain yllyttää.

Leikkimiseen kuitenkin alkaa löytyä pelisääntöjä vähitellen! Oikein ylpeä olin Rokista, kun vetoleikkiä pelailtiin pienissä erissä. Haluan, että Roki "voitettuaan" irrottaa otteen köydestä, odottaa että poimin köyden ja nätisti odotettuaan voidaan jatkaa leikkiä palkintona. Roki tulee heti tarjoamaan köyttää äristen ja irrottaa myös luonnostaan otteen. Pyrin yhdistämään tähän "irti" -komentoa ja palkitsen myös namilla. Mutta siinä vaiheessa kun kumarrun nostamaan köyttä, Roki päättelee leikin jatkuvan ja tarraa välittömästi uudestaan köyteen ja yhtä usein sitä tavoittelevaan käteen... (auts, reikiä löytyy...) Nyt monilla toistoilla ja palkkioilla saatiin aikaan kärsivällisehköä istumassa odottelua ja sain kuin saikin useamman kerran otettua köyden itselleni Rokin haukkaamatta välissä kiinni. Hieno poika, jolta löytyy arvaamattoman paljon keskittymiskykyä, jos sitä jaksaa esiin kaivella! :)

Lauantaista asti mökkeiltiin ja nyt ollaan takaisin kotona. Koira on rellestänyt vapaana mökin pihapiirissä, vähän pitää palautella mieleen - mökillä mökin säännöt, kotona kotisäännöt! Kotimatkan varrella käytiin vielä Saviolla pyörähtämässä. Hyviä neuvoja tarttui taas matkaan ja hyviä harjoituksia myös Rokin kanssa tehtäviksi niin luoksetuloa kuin lelun tai muun esineen luovutustakin ajatellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti