Arkea

Tylsää arkea eletään eikä oikein treenatakaan ole mitään ennättänyt Rokin kanssa. Eniten harmittaa, että jäi tänä syksynä jatkamatta namiruutujen ja jäljen alkujen tekemistä. Kesällä kuitenkin useaan otteeseen niitä Rokille tehtiin ja into nuuskutteluun oli pennulla kova. Nyt on taas lunta maassa, saapa nähdä, joko olisi pysyvää.

Tottelevaisuuden jatkokurssi alkaa marraskuun puolivälissä, siellä jatketaan ja vähän on ollut mielessä hakea ideoita tokoiluun myös muualta. Vielä ei olla uskaltauduttu muiden jyväskyläläisten koiraharrastajien treeneihin, vaikka mieli on jo tehnyt monta kertaa. Tunnen itseni niin nyypiöksi näissä uusissa kuvioissa, että jotenkin harmittaa, ettei ole tietoa siitä mitä voisi treenata. Mutta eihän tuossa tietenkään kiirus ole, pienihän se vielä on! Mutta toisaalta olisi kiva keksiä Roksulle mielekästä tekemistä lenkkeilyn lisäksi, se kun selkeästi nauttii kaikesta yhdessä puuhaamisesta ja vaihtelusta.

Nyt on vaihdettu valjaat puolikiristävään pantaan ja jopa muuttui lenkittäminen kevyemmäksi. Roki vetää edelleen, eikä juuri piittaa kiristyksestä, mutta reagoi paljon vähemmällä vaivalla, jos ulkoiluttaja pysähtyy tai kiristää hihnaa. Veto itsessäänkään ei ole niin kova. Jos se siitä hissuksiin oppisi kulkemaan nätisti...

Oon kyllä tosi iloinen, että Rokin paimennusvaistot eivät ole heränneet autoja kohtaan (koputtaa puuta). Autoista jotkut voi kyllä olla häiritseviä, esimerkiksi, jos ne on pysäköity kummalliseen paikkaan... Mutta tämä lienee normaalia mörköilyä pennulta. Rähinä voi usein olla kovakin tuollaisessa tilanteessa. Roki kuitenkin pääsee todella helposti yli noista pimahduksista, yleensä riittää, että saa pennun huomion kiinnitettyä johonkin toiseen juttuun ja näin mörkö ei enää palaa mieleen. Tuossa kerrotunlaisessa autotapauksessa pysähdyttiin auton viereen ja istutin pari kertaa Rokia siitä palkaten ja mörkö oli poispyyhitty.

Sen sijaan kaikki ihmiset ja muut koirat herättävät välittömän mielenkiinnon lenkkipoluilla ja teillä. Se on kyllä melko rasittavaa. Roki kyttää kaikkea elävää jo todella kaukaa ja vetää hulluna niitä kohti. Yleensä tehokkain ohitustapa on ottaa koira namilla kontaktiin ja seuruuttaa häiriön ohi. Tämä tosin pitää tehdä ihan joka ikinen kerta. Yleensä jos on kyse toisesta koirasta, tuokaan ei onnistu, vaan Roki heittäytyy maahan ja kyttää kaveria. Onko sitten kyse paimennuksesta, varovaisesta toisen koiran kohtaamisesta koirakielellä vai leikkikaverin yllytysestä, en tiedä, mutta vaikeaa siitä on ainakaan koiraa liikkeelle saada, ennen kuin ohitustilanne on ohi. Pelkistä ihmisistä Roki yleensä selviää em. keinolla. Tosin seisoskeleva ihminen esim. bussipysäkillä voi aiheuttaa edellä kuvatun mörköreaktion.

Sisällä ollaan sentään vähän tokoiltu, olen tosi iloinen, että nyt sivulla maahanmeno on jälleen alkanut sujumaan. Lisäksi odottamiseen on tullut himpan verran kärsivällisyyttä lisää sekä makuulla että istumassa. Ollaan treenattu myös koiran jättöä ja luoksetuloa. Jättö ei tosin makuulla-komennosta meinaa onnistua millään, mutta istumaan Roki jää aika nätisti. Edelleen myös liikkeestä maahanmenoa ja seisomista ollaan tehty, molemmat tarvitsevat paljon avustetta. Seisomista tuo ei oikein tajua, varmaan osasyynä ohjaajan epämääräiset käskysanat siihen.

Huvittaisi mätsäreihinkin lähteä katsomaan ja kokeilemaan, TT järjestää esmes marraskuun lopussa. Pitänee rimpautella parit ihmiset, oottakee vuan, tää tarttee vähän jeesiä, ohjausta ja neuvontaa :).

Roksupoksu keskittyy par'aikaa työstämään lenkkipolulta kannettua kepukkaa, noin 10 senttiä taitaa olla jo järsitty ja nielty. Ihme kyllä se ei ole kenkiä pistellyt menemään vielä, vaikka onkin nyt oivaltanut, että haluaa nukkua kenkätelineen vieressä ja fiksuna poikana avaa joka ikisen yksinolopäivän aikana kompostiverkkoaidan kenkätelineen edestä...