perjantai 19. marraskuuta 2010

Yhteistreenit

Roki palasi koulutielle tänään TT:n yhteistreenien kautta. Hallille tuli varmaan 15 koirakkoa, joten vilinä oli melkoinen. Pakkasta oli jo aikalailla, varmaan lähemmäs 10 astetta, mutta ei ehtinyt palelemaan, koska Rokin pitämisessä oli tuskasti töitä. Meinasi kyllä kontaktin ottaminen olla työn ja tuskan takana, pitkästä aikaa taas paljon muita koiria ympärillä, karseesti hajuja ja virikkeitä, ja Roki tietty kävi kireellä kuin viulunkieli tai kierroksilla kuin paraskin formula-auto. Veto oli kaamea ja tohotus hurja. Nyt täällä kotona odottaminen ja rauhoittuminen on onnistunut paljon aikaisempaa paremmin, mutta hallilla ilmestyi jälleen entinen ilmiö päälle eli Roki alkaa kärsimättömyyttään ensin vinkua ja sitten haukkua.

Seuraaminen ei meinannut ensin onnistua millään, kuitenkin vähitellen Roki otti myös kontaktia muhun ja mentiin monta pätkää hyvin. Perusasento löytyy tosi nätisti, tein paljon vain yhtä askelta, käännöksiä ja Roki istui välittömästi, kun liike loppui. Noita seuraamisia tehtiin aina pitempi pätkä omin päin muiden ohjelmanumeroiden välissä. Rokin kanssa kantsi selvästi tehdä vain pieniä paloja ja palkata usein, silloin keskittyminen säilyi minussa. Vähän maahanmenoja tehtiin myös omia aikoja.

Hiukka häiritsevää oli muut ihmiset, jotka halusivat jutella mun kanssa. Tuollaisissa treeneissä, jos haluan, että yhteistyö Rokin kanssa sujuu, mun pitää kyllä pystyä uhraamaan kaikki keskittyminen ja aika koiraan. Heti, kun minun keskittyminen herpaantuu, Roki puuhaa omia juttuja ja kontaktin rakentaminen alkaa aina ihan alusta. Minun täytyy jättää kyllä jutteluhetket ihan muihin tilanteisiin.

Luoksetuloa tehtiin "kujassa", eli toiset koirat odottivat perusasennoissa kujan molemmin puolin, kun yksi koirakko teki luoksetulon välistä. Sujui hyvin Rokin kanssa, odottaminen hiukan vaikeampaa.

Agiltyesteitäkin vähän :). Rokista tulee kyllä innokas hauveli siihenkin hommaan! Hyppyä tehtiin agility-esteellä, rengas ja kepit. Rengas meinasi olla outo, Roki ehdottomasti mieluummin kiersi sitä, tuli viimein läpi. Esteen kaadoin minä eikä koira... Kepit Roki olisi tehnyt oivallisesti ja hirmu tahdilla, ellen itse olisi ollut ohjaajana niin käsi. Siis namilla houkuteltiin koira oikein pujotteluun. Selittelyn makua, mutta enhän ole koskaan keppejä ennen tehnyt.. Jalkoja ollaan kyllä Roksun kanssa pujoteltu muutamaan otteeseen (ei tosin nyt lähiaikoina).

Kaiken kaikkiaan oli kivaa! Taidan kyllä itse olla nyt koiraa enemmän poikki.. :)

Ai niin! Eilisiltana päästiin vielä paineille Rieha-kelpien kanssa. Aiemmin syksyllähän pennut remusivat kuralätäköissä ja meininki oli riemukasta myös nyt lumihangessa Hiihtomaassa. Rieha pinkoo edeltä ja Roki turhautumista haukkuen perästä. Narupalloa heiteltiin myös pennuille ja Roki tapansa mukaan ryösti lelun. Roki myös röhkii painiessa. Tämähän tiedettiin. Ihan hirmu liikkis paimenkoira vs. paimenkoira - paimennushetkikin päästiin näkemään :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti