sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Näyttelyn jälkeen

Eilisestä näyttelystä ei tullut otettua juurikaan kuvia. Tämäkin poseeraus ei ole kovin kaunis, mutta olkoot nyt edes jotain!



Eilisen illan Roki oli aivan reporanka, kaipa tuo näyttelytilanne oli aika stressaava, vaikkei sinällään kovinkaan raskasta puuhastelua. Oltiin me kuitenkin viisi tuntia reissun päällä. Tänään ollaan käyty metsässä lenkillä, koiraa seotti ihan täysillä. Veti päätöntä rallia ympäri pusikkoa reilun metrisen kepin kanssa. Tein Rokille pitkästä aikaa nakkiruudun, puolitoista metriä kertaa puolitoista. Annoin vanheta ehkä vartin. On kyllä jännä, miten hyvin Roki tunnistaa ruudun rajat ja miten huolella ja kauan se jaksaa nuuskuttaa ruudussa. Se löytää nakit tarkasti ja varmasti. Ihan toinen juttu kuin vaikka toko-treeneissä, joissa sille voi heittää nakkipalan suoraan nenän eteen ja kaveri on niin kierroksilla, ettei löydä sitä. Nyt joku neuvomaan meille, miten jälkitreenin alkuun pääsee!

Nyt viimeistään pitäisi vähän tarttua töihin, enää kolme viikkoa! Hommia olisi kyllä vaikka muille jakaa. Jos sitä nyt hetken niitä tekisi, niin illalla keskitytään sitten Suomen finaalipeliin jääkiekon MM-kisoissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti