Koiran buuttaaminen

Tänään päästiin verestämään agilityä. Olipas opettavainen keikka ja hetki menee nyt tätä pureskellessa. Kesän aikana olisi tarkoitus nyt saada harrastusta eteenpäin. Ensimmäinen asia on kuitenkin minun ja Rokin yhteistyön parantaminen ja kontaktin löytyminen. Tänään otettiin kerran kunnolla yhteen ja tehokas ratkaisu löytyi vanhasta tutustua Bliw-saippuaputelista.

Välillä kontaktia Rokiin on tosi vaikea saada, mikäli se päättää alkaa haistelemaan tai katselemaan ympäristöä. Parhaimmillaan se taas napottaa innoissaan tai on intensiivisesti nakin perään. Se on kuitenkin auttamaton räksyttäjä, jos ohjeet eivät tule riittävän rivakasti ja toimintaa ei ole. Silloin tulee pattitilanne - en saa käskyä annettua, koska koira ei rauhoitu/keskity ja koira ei keskity, koska ei pääse tekemään mitään. Pakko kokeilla välillä, saako Rokin komentamalla lopettamaan louskutuksen. No, ei saa. Ja lisäksi omat kierrokset kasvaa, mikä pahentaa tilannetta.

Tiina piti liinasta kiinni, kun yritin saada Rokin istumaan hypyn eteen odottamaan käskyä. Kun olin noin kymmenen kertaa yrittänyt jättää koiran ja siirtyä hypyn toiselle puolelle ja Roki oli joka kertaa noussut perään ja huusi kuin hinaaja, olin jo pikkuisen kireänä ja koulutustapa oli ah-töistäkin-tuttu "huudan vain kovempaa kuin penska, jotta viesti menee perille"... Päätin hakea vanhan tutun vesiruiskausputelin, yksi ruikkaus Rokin naamaan ja viretila muuttui saman tien. Sitten sitä jaksettiin taas odottaa nätisti ja hienosti. Se on kyllä ihme, miten tuo toimii. Ja mitenkään siis Roki ei paineistu pullosta tai ruikkauksesta, se vaan unohtaa, mitä oli tekemässä ja nollaa itsensä. Siis koiran buuttaus. On tässä opettelemista...

Mutta saatiin me jotain tehtyäkin. Ansku suunnitteli meille helpon radan, jossa ohjasin koko ajan koiraa samalta puolelta. Hyppy, suora putki, toinen suora putki, hyppy, puomi, hyppy ja putki. Ohjaaminen parani jo heti toisella yrittämällä, kun sain ajatusta vähän mukaan. Liikun tosi herkästi kumarassa, jos en ajattele. Ajoituskin vähän parani, ensin olin auttamattomasti käskyissä myöhässä. Oli kivaa ja Roki yllättävän hyvin mukana ja kuulolla. Tehtiin myös valssikäännöstä putkelta hyppyyn. Saatiin pari sinnepäin suoritusta, itse en vaan taaskaan ollut tarpeeksi rauhallinen, jolloin unohtuu se varsinainen koiran ohjaaminen, teen vain sinnepäin ja liialla kiireellä.

Haettiin myös puomin alastulon kontaktia. Käskysanoja pitää vielä miettiä, mutta nyt olisi tarkoitus pysäyttää koira alastulokontaktille nakin ja alustan avulla istumaan puomille etukäpälät maassa. Pysäytyksestä pitäisi saada varma. Näin ainakin homman nimen käsitin ja tätä pitäisi sitten kotonakin treenata.

Kepit vetäistiin myös pariin kertaan. Kivasti Roki muisti aiemmin opitun ja pujotteli (ainakin mun mielestä) kerrassaan hienosti. Ohjaukseen sain jälleen neuvoja, samoin aloitukseen ja lähestymiseen eri kulmista.

Tässä on tosiaan paljon sulateltavaa, tuli vaan jälleen kerran sellainen olo, että mulla on liian iso kädellinen tuossa koirassa ja olen ihan pihalla siitä, miten Rokin kanssa pitäisi toimia missäkin tilanteessa. Lähinnä siis ajattelen, etten ole tarpeeksi hyvä noin lupaavalle koiralle. Ihan liikaa mietin, mitä toiset ajattelee meidän tekemisestä. Neuvoja tulee viideltätoista eri suunnalta kaikkien eri kokemusten rintaäänillä, enkä aina osaa arvioida, mikä on meidän kannalta parasta ja mikä ei toimi. Pakko vaan kokeilla ja välillä menee sitten pieleen. Kun vaan osaisi olla johdonmukainen... Mun mielestä on niin ihanaa, kun homma välillä toimii hienosti, yhteistyö pelaa ja koiran into tekemiseen näkyy!

Koira tuli meille kuitenkin erityisesti perheenjäseneksi ja kaveriksi huomioiden tietysti samalla aktiivisen rodun tarpeet harrastuksien avulla. Sitten meillä tehokkaiden treenien jälkeen myös voidaankin ottaa koira kotona sohvalle kainaloiseksi ja lällytellä. Ei se ole niin vakavaa ;).