torstai 7. heinäkuuta 2011

Haastetta riittää

Ohhoijjakkaa... Ois se kivaa, mutta onpa se vaikeeta! Tänään taas illalla aksailtiin ja täytyy sanoa, että sinällään ihme, että ylipäätään jotain saadaan tehtyä, kun yhdistelmä on kättä ja jalkaa oleva kömpelö ja pihalla oleva emäntä ja älyttömällä draivilla kuumeneva korvaton koira. Tähän kun vielä yhdistää huomion koiranuorukaisen murrosiästä ja emännän vähäisestä auktoriteetista, voi vain pienessä mielessä kuvitella, miltä meidän agilityn treenaaminen näyttää.

Hommahan alkoi taas sillä, ettei Roki pysynyt jätettäessä paikallaan. En myöskään meinannut käskemällä saada sitä maahan ja se haukkui. Kontaktia sain koiraan kuitenkin yllättävänkin hyvin tuohon vireystilaan nähden. Ehkä ainoa onnistunut aloitus saatiin sillä, kun jätin nakin koiran nenän alle ja käskin siihen odottamaan. Siirryin sitten esteen toiselle puolelle, vapautin syömään nakin ja päästiin liikkeelle. Tästä lähtien tehdään jättötreeniä joka treeneissä kentänlaidalla parilla esteellä.

Muita ansioita treeneissä oli mm. kaadettu hyppyeste ja kaksi kovaa tälliä kylki edellä keppeihin (siis Roki törmäsi). Ohjaus onnistui, kun palkkasin joka esteen jälkeen. Koska treenasin ensin kuivaharjoitteluna ohjausta juoksemalla Anskun perässä ja sen jälkeen Zerolla, en sekoillut ihan niin paljon ohjauskuvioissa kuin edelliskerralla. Tajusin, mikä on valssikäännös, ennen pyörin vain ympyrää sen kummemmin tarkoitusta ymmärtämättä (hiukan kärjistäen). Rokin kepeistä on kyllä annettava iso käsi! Jätkä on jotenkin minusta huolimatta (tuskin ansiosta) oppinut pujottelemaan tosi hyvin. Tahti on vauhdikas ja Roki tarvitsee vain selkeän ja rauhallisen ohjauksen alkuun. Pari kertaa yritti oikoa (tehtiin 12 keppiä) lopussa, mutta sekin kyllä meni ohjauksen piikkiin.

Rokin kanssa tehtiin ainoastaan radan alkupätkää: hyppy-hyppy-hyppy-kepit. Zeron kanssa tehtiin koko rataa myös.



Haastetta tässä oli todellakin mulle riittävästi. Haastetta löytyisi riittävästi jo sellaiseltakin radalta, missä ei tarvitse ohjauspuolen kanssa pelaamista miettiä. Näköjään liian monta liikkuvaa osaa. Mutta täähän on tuttu juttu, perfektionistia ärsyttää kun ei heti osaa ja toisaalta minkäänlaiset koreografiat eivät ole koskaan olleet minulle helppoja. En hahmota liikettä sillä tavalla, että voisin heti toistaa sen näkemisen perusteella. Tarvitsee paljon toistoja ja pienissä osissa tekemistä. Tämän olen itsestäni oppinut jo aikanaan voimistelusta tai tanssista.

Tästä itsensä ruoskimisesta huolimatta olen tosi innoissani agilityn tekemisestä ja uuden oppimisesta. Pikkuisen toivon kuitenkin, että Rokin kierrokset ihan vähän laskisivat iän kertyessä. :) Mutta jos joku pientä komediaa haluaa nähdä, sitä saa, jos tulee katsomaan meidän agitreenejä. Tänäänkin muuta sähläämistä väritti ensin älytön punkkiepisodi, Rokissa alkuverryttelyn jälkeen vaivaiset viisi, Vekin kohdalla lopetettiin laskeminen, kun oli 40 punkkia nypitty turkista irti. Mulla oli myös etana jalassa, joka luonnollisesti aiheutti lisäkiljumista.

3 kommenttia:

  1. Hei, terkkuja lähimaastosta :) Olen seurannut jo jonkin aikaa blogiasi kun itsellä ollut bortsupentu hakusessa :) Mukava ollut lueskella teidän treneistä! Ehkä joskus törmäillään agitreeneissä kunhan tuo meidän kakara kasvaa :)

    VastaaPoista
  2. Toivoa siis on, eli hampaiden vaihtumista odotellessa vaan ;D Pipsa kiittää terkuista! Rapsutuksia Rokille sinne myös :)

    VastaaPoista
  3. Se nuoren miehen mieli onkin niin mukava ;) Roki kyllä kuvissa näyttää todella nätiltä otukselta! Katotaan mitä tuosta meiän tylleröstä kasvaa, kyllä sillä energiaa ainakin piisaa :) Hyvin osaa kuitenkin jo noin pieni keskittyä treenailemaan.

    VastaaPoista