maanantai 23. huhtikuuta 2012

Lenkkiä ja pentusia

Me pidetään nyt pientä taukoa pitemmistä tokotreeneistä, tokoillaan ihan pikkupätkiä vaan kotosalla ja jos nyt vaikka ensi viikolla sitten tartuttaisiin touhuun taas perusteellisemmin, mutta hauskuus muistaen!

Minä olen harrastanut lenkkeilyssä nyt lähinnä hihnalenkkiä jo pitemmän aikaa. Ville vie Rokia metsään, mutta minä olen nyt tosissani ottanut tehtäväksi kitkeä remmirähinää pois. Paljon parempaan suuntaan ollaankin todella menty ja pääsääntöisesti ohitukset onnistuvat nyt - tosin kuonopannassa ja namin kanssa. Kuitenkin Roki pitää jo paljon paremmin kontaktia ohituksissa eikä namilla tarvitse vetää koiraa. Vähän kuitenkin kevätkin vissiin polttelee nuorukaisen rinnassa, kun välillä uhoa on enemmän. Hihnalenkkeily on toiminut nyt siinäkin mielessä, että olen kevätinnostunut myös juoksemisesta. Hyvin Roki lenkkeilee myös hölkkäkeikalla kuonopannassa. Se kulkee hölkätessä paljon paremmin eikä yritäkään haistelemaan tai merkkailemaan.

Rokin kohtaamiset nuorempien naisten kanssa sen kun jatkuvat :D. Naapuri otti parisen viikkoa sitten pienen ja hurmaavan mustan labbistyttösen, jota Roki on jo pihassa moikannut. Vähän ensin tytteliä jänskätti, mutta aika rohkealta ja reippaalta tapaukselta vaikutti, kun pian oli jo pylly pystyssä leikkiin Rokia haastamassa. Rokia ei niin paljon kiinnostanut, se kun oli hihnassa.

Toinen ihana tytteli löytyy nyt Suolahdesta Villen kotosalta. Siellä on nyt kuukauden verran uuteen kotiin totutellut espanjanvesikoirapentu Luna. Eilen pääsin Rokin kanssa ensi kertaa pentua tervehtimään. Sillä oli kotiutumisvaiheessa kennelyskäepäily, joten tähän asti välteltiin kontaktia Rokin kanssa. Luna tarvitsi vähän aikaa tutustuakseen uusiin ihmisiin, mutta lopulta oli sitten oikein kaveria ja suloista pentua! Rokiin Luna tutustui ulkosalla ja eka vartti meni myös aika varovaisissa tunnelmissa. Roki osoitti olevansa todella hyvä ja varovainen leikkisetä, vaikkakin ensin meinasi toiminta mennä ihmissilmissä perverssin puolelle, kun Roki kulki kieli pitkällä alaleuka väpättäen kuono Lunan persuuksissa. Kun Luna totesi Rokin kuitenkin ihan turvalliseksi kaveriksi, alkoi pentu haastaa Rokia leikkimään. Lopulta Rokilla viirasi ja se veti mieletöntä sätkyrallia ympäri pihaa ja pentu perässä. Roki selkeästi tsekkasi kuitenkin pentua koko ajan ja oli varovainen sen kanssa. Luna läpsi Rokia kuonollekin ja Roki hyvin varoen takaisin. Uskomattoman ketterä ja nopea pentu kyllä oli Roksun perässä. Samanikäisenä Roki olisi ollut turvat koko ajan... Kiva huomata, että Rokin voi antaa leikkiä pennun kanssa, se ei pahemmin lähtenyt jyräämään.

Saran pennut olen tavannut Saviolla nyt pariin kertaan. Viimeksi neliviikkoisina ja nyt torstaina todennäköisesti käyn Nooran kanssa niitä taas moikkaamassa. Loppuviikosta niillä tulee jo kuusi viikkoa täyteen. Tähän asti pentujen kanssa on kaikki sujunut hyvin, Sara on hyvä mamma ja pennut ovat kehittyneet tasaisesti ja terveinä. Nyt ne ovat jo äärimmäisen liikkiksiä pörrelöitä :) . Pennuista tuoreita kuvia löytyy Saran pentublogista .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti