sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Temppuja ja kavereita kylmyyden keskellä

Paukkupakkaset jatkuvat, nyt kuluneella viikolla on joka päivä ollut vähintään -25 astetta. Eilisaamu taisi olla kylmin, kun lenkille lähdettiin 30 asteen pakkasessa. Saatiin Rokin kanssa Anne ja Aino seuraksi, Ainon juoksu alkoi olla ohi. Roki nuuskutteli kyllä vielä, mutta niin aina, eikä nyt into yltynyt ainakaan liian kovaksi. Olimme ulkona melkein tunnin, ensin pidettiin koirat hihnassa ja lopulta mentiin myös tuohon lähimetsään, jossa saivat temuta vapaina. Tervetullutta vaihtelua pakkaslenkkeihin!

Tänä aamuna lenkkeiltiin ensin äänestämään, Roki oli jälleen virallisella vaalimatkalla mukana :). Kylmyyttä piisasi sunnuntaiaamullekin, mutta pienen tuulenvireen kanssa vielä hyytävämpänä. Säätiedotukset lupaavat kyllä jo huomiselle lauhempaa. Toisaalta kovat pakkaset ovat aika hienoakin, minulle jotenkin mahtava osa Suomen talvea, ja nyt vielä on ollut todella kaunista aurinkoisine päivineen. Kuitenkin tuo ulos lähteminen meinaa olla näillä pakkasilla vähän nihkeää ja vaatteiden määrä ja säänmukainen pukeutuminen ylipäätään ärsyttävää, joten senkun vaan nyt vähän pienemmille pakkasille. Hiihtoladutkin ovat vielä lähes koluamatta.

Uhmattiin kuitenkin toiseenkin otteeseen pakkasta ja lähdettiin Haukanniemeen kaverin ja hänen tolleri Milon kanssa. Milo ja Roki eivät ole ennen tavanneet ja pienellä varauksella suhtauduin, kun tiedän, miten Roki nykyään toisten nuorten urosten kanssa käyttäytyy. Milo on vain muutaman kuukauden Rokia vanhempi. Koirat pääsivät tapaamaan irti ja odotetusti hyvin jäykin niskoin ja karvat pystyssä olivat. Milo teki avoimesti tuttavuutta, Roki oli varautuneempi. Alku oli vähän hankalaa ja Roki esitteli ikeniään ja ärisi. Mentiin sitten Tuomiojärven jäälle, jossa kapea polku ei enää ahdistanut koiria liian lähekkäin ja tunnelma vapautui oikein kivasti. Kovasti pojat haukkuivat toisilleen, mutta karjuminen ja ärähtelyt jäivät vähemmälle. Lisäksi ne saivat aikaan jo leikkiä ja kovaa rallia pitkin ja poikin, sekä pissasivat yhdessä tuumin samalle kepille. Lopuksi myös hihnassa kulkeminen onnistui ihan siedettävästi, mutta kun jäimme kaverin kanssa vielä juttelemaan ja koirat haistelivat toisiaan hihnassa, Roki ärähti jälleen kunnolla Milolle. Tätähän Roki on nyt tehnyt juuri remmissä ollessaan toisille koirille. Näköjään kuitenkin lenkkeily ei tuota mitään ongelmia, kun koirat ovat irti ja meininki näytti sen verran toimivalta, että suhde varmaan paranee, jos useammin käydään ulkoilemassa porukalla!

Tässä vielä videonpätkää meidän iltatreeneistä. Tässä treenataan jälleen kurrea, PAMia ja niiden yhdistelmää. Tehtiin vielä näiden jälkeen pari perusasentoa loppuun, joilla Roki rauhoittuu. Mun ei varmaan pitäisi sietää Rokilta yhtään haukkumista, mutta nytkään en malttanut lopettaa settiä haukahteluun... No hankaloitanpahan siinä omaa treenaamistamme.

2 kommenttia:

  1. Ihana Roki! Tosi hienosti se osaa jo noi liikkeet :) Pitäisköhän mun kokeilla Marneuksellekin.. Olen vain aika huono opettamaan temppuja, mieluummin teetän tokoliikkeitä. No, osaa Marneus jahdata häntäänsä käskystä :D Tosi hyödyllinen taito.

    VastaaPoista
  2. On ollut tosi hauskaa kehitellä temppuja pakkaspäivien piristykseksi, ja erityisesti huomata, miten paljon intoa Rokilla on oppia ja tehdä. Ja se todellakin oppii nopeasti sekä on aina niin älyttömän innoissaan :).

    VastaaPoista