maanantai 15. elokuuta 2011

Eilen myös liideltiin

Eli ehditiin myöskin agility-treeneihin eilen. Roki toimi kohtuu hyvin taas erillisellä hypyllä, jolla treenattiin jättöä, odottamista ja lähtöä. Lämmittelyksi myös kahdeksikkoja hypyn yli ja ympäri.

Koira radalle ja muuttui fiilis. Ja kun itse säädän, Roki herppaa ja louskuttaa. Tuttu kuvio. Saatiin kuitenkin tosi kiva rengastreeni aikaan, Ansku toisella ja minä toisella puolella. Roki myös löysi hyvän flown ja lopetti paukuttamisen. Oikein kivaa!

Sitten hyppy-mutkaputki-hyppy yhdistelmää. Tähän liittyi paljon koomisia elementtejä, mun piti jälkimmäisen hypyn toisella puolella tehdä valssi ja vastaanottaa koira tiukassa kulmassa, jotta päästäisiin kepeille jatkamaan ja tolkun vauhdilla. En meinannut sitten millään törttöilyni takia (putkeen lähetyksessä) ehtiä toisen hypyn taakse koiraa vastaanottamaan. Sitten treenattiin niin, että mun piti pysäyttää koira sieltä hypyn toiselta puolelta ennen kuin Roki hyppää. Parit ekat yritykset olivat sarjaa: "Iiiik, koira tulee mun päälle", "Iiik, heitänpä tällä patukalla koiraa suoraan turpaan", "IIIIIk, en ehi, enehi, enehienehi!". Ansku ja Birgittaa nauroivat vedet silmissä. :D Mutta niin se vaan menee ajatus kovaankin kalloon ja kroppa alkaa toimia, ja lopulta saatiin ihan kivoja stoppeja, meitsi oli oikealla paikalla oikeaan aikaan ja päästiin jatkamaan kepeille.

Kepithän sujuvat Rokilta hyvin, mutta se ei tee niitä kovin itsenäisesti, ei suuntaa menoaan kohti keppien loppua, vaan tekee niin kauan kuin ohjaan sitä. Ohjaus ei ole kovin suurieleinen enää, mutta Roki on tosi kiinni siinä. Mietittiin eri vaihtoehtoja, miten treenata nyt nuo kepit varmaksi ja itsenäisemmäksi esteeksi Rokille. Tässä kohtaa treeni meni pähkäilyksi ja keskusteluksi, ja Roki päättikin olla jo niin poikki, että nätisti rojahti maahan keskelle kenttää. Ei sitten jatkettukaan enää, ideoita tuli paljon jatkoa varten.

Mutta ei ole kyllä todellista, miten paska minä olen tuossa touhussa! :D Vuosien päästä olisi varmaan hauska katsoa videoita näistä ensimmäisen vuoden treeneistä, tällä hetkellä kuitenkin taitaisin tintata sellaista ystäväistä, joka yrittäisi kuvata mun tekemistä :D. Ei taitaisi itsetunto kestää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti